Paistettua vuohenjuustoa ja mansikkasalsaa

Paistettua vuohenjuustoa ja mansikkasalsaa

 

 

Aivan ihana jälkkäri kaikille vuohenjuuston ystäville. Kesä on tulossa ja välillä kaupasta saa jo tuoreita mansikoita (ei tosin vielä suomalaisia). Nämä ovat kuitenkin yleensä yhtä kovia kuin omena, joten niitä ei ole mukava syödä. Kun valmistat mansikoista salsan, maistuu se taivaalliselta. Tätä herkkua voit tarjoilla pikkusyötävänä coctail kutsuilla, jälkkärinä isollekin seurueelle tai vaikka lohturuokana.

4 hengen annos (jälkkärikoko)

1 pötkö vuohenjuustoa (ei kevyt versioita, ne ei paistu kunnolla)
Voita
400g rasia mansikoita
Puolikas puntti tuoretta basilikaa
0,5-1rkl sokeria (voit käyttää myös ruokosokeria)

1. Ota mansikoista pois kannat ja huonot kohdat. Leikkaa pieniksi kuutioiksi. Sekoita joukkoon revitty basilika ja sokeri. Laita jääkaappiin muhimaan noin puoleksi tunniksi.
2. Poista sillä aikaa vuohenjuustopötkön päistä kuori pois ja leikkaa 5 – 10mm paksuja viipaleita (yht.12kpl).
3. Laita jokaisen siivun toiselle puolelle pieni nokare voita. Sipaise voi kiinni juustoon hiukan painamalla.
4. Lämmitä paistinpannua hiukan kuumemmaksi ja laita vuohenjuustosiivut voipuoli alaspäin pannulle. Anna paistua koskematta noin 2 minuuttia (riippuu siivun paksuudesta) ja käännä sen jälkeen terävän lastan avulla ja paista samalla tavalla myös toinen puoli. Jos tuntuu siltä, voit lisätä pannulle hieman voita. Normaalisti ei tarvitse, vaan siivut paistuvat hyvin ilmana voin lisäämistä. Huom! Älä pidä hellan levyä täysillä, koska silloin juusto palaa kiinni pannuun ja kääntäminen on vaikeaa.!
5. Asettele paistetut juustosiivut nätisti lautaselle ja anna jäähtyä hiukan. Laita sitten lusikalla mansikkasalsaa päälle ja nauti, aivan ihana makujen harmonia joka kruunaa aterian kuin aterian!

Keittiön vinkki: jos (ja kun) juusto tarttuu leikatessa veitseen, kastele veistä hiukan kuuman veden alla leikkaamisen väleissä. Näin juusto ei tarraa kiinni veitseen niin helposti.

Viinisuositus: tälle kesäiselle jälkiruoalle sopii loistavasti makea kuohuva, vaikka Italiasta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Translate »