Herkullista kotiruokaa, naudanjauhelihapihvit ruskeakastike ja perunaporkkanamuusi

Herkullista kotiruokaa, naudanjauhelihapihvit ruskeakastike ja perunaporkkanamuusi

Nyt teki mieli valmistaa ”suomalaista” kotiruokaa. Olin aamulla ottanut sulamaan reilun kilon naudanpaahtopaistia, jonka olin ennen pakastamista kuutioinut valmiiksi patapaloiksi. Pataa emme kuitenkaan tällä kertaa valmistaisi.
Tyttäremme oli muutama päivä sitten kysellyt jauhelihapihvien perään, joten ei muuta kuin lihamylly esiin, jauhamaan lihaa, ja sitten jauhelihapihvien tekoon.
S:ssä halusi valmistaa jauhelihapihveille lisukkeeksi
porkkana-perunamuusia, ja itse väänsin ruskeankastikkeen.
Jauhelihapihvit:

1100g naudanjauhelihaa
2 kananmunaa

1 iso keltasipuli

pari ruokalusikallista korppujauhoja
paprikaa, suolaa, mustapippuria

Sekoita ensin korppujauhot ja munat keskenään, ja anna korppujauhojen turvota hetki.
Pilko sillä aikaa sipuli pieneksi silpuksi. Lisää sitten jauheliha, sipulisilppu, mausteet, ja sekoita kaikki aineet keskenään.
Kostuta käsiä kylmässä vedessä, ja muotoile haluamasi muotoisia ja kokoisia pihvejä.
Paista pihvit voissa teräspannulla.
Keittiönvinkki:
Mikäli et pelkää rasvaa voit korvata osan naudanlihasta sianlihalla, tai pekonilla.

Porkkana-perunamuusi

3 porkkanaa
5 suurta perunaa
2,5dl maitoa
50g voita
suolaa

Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Keitä ne kypsiksi suolavedessä.
Lämmitä kulhossa maito ja voi.
Survo ”muusinuijalla” kypsät juurekset tasaiseksi massaksi.
Sekoita sitten juuresmassa, ja lämmin voi-maitoseos keskenään käsivatkaimella.
Maista ja lisää suola.

Ruskeakastike

1 salottisipuli
reilu nokare voita (2rkl)
pari ruokalusikallista vehnäjauhoja
3dl lihalientä + loraus vasikan- tai häränfondia
maun mukaan tilkka soijaa, Worchester-kastiketta
persiliaa, suolaa, mustapippuria jne.

Laita pannulle pieni nokare voita, lisää sitten hienoksi silputtu sipuli, ja kuullota ne.
Ota sipulit pois pannulta, ja laita pannuun jauhot. Ruskista jauhoja varovasti.
Lisää loput voista ja sekoita ne jauhoihin ja kypsytä jauhoja miedolla lämmöllä.
Lisää pannulle lämmin lihaliemi kokoajan sekoittaen. Muista sekoittaa lihaliemi hyvin voi-jauhoseokseen, jotta ei jää epämiellyttäviä paakkuja.
Lisää sipulit ja hauduta kastiketta miedolla lämmöllä. Maista, mausta mieleiseksi, ja anna kastikkeen hautua vielä hetki.

Minulla oli jääkaapissa yrttivoita, josta sekoitin vielä pienen nokareen kastikkeeseen .

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Translate »