Kategoria: Juhla ja ruoka-artikkelit

Perjantaina 5.10 pidettiin Amarone ilta

Perjantaina 5.10 pidettiin Amarone ilta

Viinit maistelujärjestyksessä vasemmalta oikealle, sekä viinien kanssa nautittu makupala.

Perjantaina 5.10 Viinikerho Viiniä ja Ruokaa maisteli italialaisia Amarone – viinejä Fall`s Tasting Cellarissa. Viinien kanssa nautimme pienen annoksen paahdettua poronfilettä, suklaisella punaviinikastikkeella, sekä rosmariini-hunaja juureksia. Lisäksi maistoimme miten 24kk kypsytetty luomu parmesaani, sekä 70% tumma suklaa sopi Amarone – viinien kanssa.

Illan viinit oli valittu yhtä poikkeusta lukuunottamatta Alkon valikoimasta. Kolme perusvalikoimasta ja kolme tilausvalikoimasta, jotka kaikki löytyivät kuitenkin Arkadian Alkon hyllyltä. Tuo yksi Alkon valikoiman ulkopuolinen “mustalammas” oli Tommasin Il Sestante, joka kuuluu Silja Symphonyn valikoimaan.

Samalla kun S; kaatoi viinejä laseihin, kävimme läpi Veneton ja Valpolicellan aluetta, Amarone – viinin historiaa, tunnettuja tuottajia, rypäleitä, valmistusmenetelmää, ja niin edelleen.

Kun viinit oli kaadettu laseihin aloitimme viinien maistelun. Maistoimme viinit sokkona, jotta maistaisimme itse viiniä emmekä niin sanotusti etikettiä 🙂  Tunnelma ja odotukset olivat korkealla, ensimmäinen lasi käteen, siitä se lähti…

Ensimmäinen, rubiinin punainen, marjainen, nuoren oloinen viini, ei juurikaan hehkutusta tai kehuja saanut, joku jopa epäili ettei kyseessä olisi Amarone laisinkaan. Viinissä oli lyhyt, jopa aavistuksen “vetinen” jälkimaku. Lopulta viini paljastui Alkon edullisimmaksi Amaroneksi, eli Emilia Amarone della Valpolicellaksi. Tästä ei tullut kenenkään suosikkia.

Toisen ja kolmannen viinin aromimaailman tunnisti jo selkeästi Amaroneksi, ei epäilystäkään mutta todettakoon, että Masi Costasera Amaronen Alkon reilu 36€:n hinta on liian korkea viinin laatuun nähden. Oikea hinta olisi lähempänä tuota Verrocchio Amaronen hintaa. Ilman enempää mainostamista, voi sanoa, että “ruotsinlauttojen” reilu parin kympin hinta on kohdallaan kyseiselle viinille.

Neljännen viinin kohdalla kuuluu ensimmäiset “hymähdykset” ja Mmmmm ja Nammm äänet. Tilausvalikoiman Cecilia Berettan tumma, suklainen, nahkainen, kehittynyt tuoksu, ja tuhti, tanniininen, ja tuoksun mukainen maku oli monen mieleen.

Viidentenä vuorossa oli Tommasin Il Sestante, jonka täyteläinen, aavistuksen hapokkaampi, ei niin makea maku, jossa oli kuivattua hedelmää, ja aavistuksen karvas jälkimaku jakoi mielipiteitä. Ruoan kanssa tämä viini oli ainakin omasta mielestäni ylivertainen. Viinin ja suklaisen punaviinikastikkeen liitto hipoi täydellisyyttä.

Zenato Riserva 2003:n rusehtava väri, yrttinen, kehittynyt tuoksu josta erottui selkeästi kuivattua luumua oli huumaava ja maku lähes pureksittava. Hieno viini sellaisenaan nautittavaksi, sopi myös parmesaanin kaveriksi.

Illan viimeisenä viininä nautimme Bertanin -99 vuosikerran Amaronea. Tämän viinin voi kiteyttää sanalla Upea. Tämä viini toimii hyvänä “meditaatio” viininä sellaisenaan. 🙂

Sitten oli ruoan vuoro, ja loppuilta menikin viinien, ja ruokien makuyhdistelmistä nauttiessa ja mielipiteitä vaihdellessa.

Kiitos kaikille osallistuneille oikein mukavasta illasta.

Bourgogne Pinot Noir viini – ilta

Bourgogne Pinot Noir viini – ilta

 

Perjantaina Viiniä ja Ruokaa blogin viinikerho järjesti viini – illan, jossa maistelimme Ranskan Bourgognen Pinot Noir viinejä. Kiitos kaikille osallistuneille.
Illan teeman mukaan teimme mielikuvitusmatkan Bourgognen Côte d´Oriin, ja samalla kävimme läpi Bourgognen AC viinin laatuluokituksia.
Maistoimme viinejä jokaisesta viinin laatuluokasta. Kahdentoista euron perus Burgundista, kyläviineihin, premier Cru tarhoista aina 1976 vuosikerran Camille Giroudin Corton Bressandes Crand Cruhun. Tuo viini ”vanhus” herättikin paljon tunteita ja jakoi mielipiteitä.
Jo pulloa avatessa oli jännitystä ilmassa, olisiko viini vielä hengissä. Sydän pomppasi kurkkuun kun tinakapselin alta paljastui aivan musta korkin pää. Korkki oli läpimärkä, ei hyvältä vaikuttanut.
Pikainen katsaus kelloon, kerkeäisikö pullon käydä vaihtamassa Arkadian Alkossa mikäli se olisi pilalla. Ei toivoakaan, joten ei muuta kuin haistamaan ja maistamaan ja toivomaan parasta. Huh, kunnossa oli.
Sitten vain nopea dekantointi ja laseihin etteivät herkät aromit karkaisi.
Kolmessakymmenessäkuudessa vuodessa viini oli ehtinyt kehittyä täysin, ja oli selkeästi elinkaarensa loppupäässä. Väri oli läpikuultavan ruskea, moni vivahteisesta tuoksusta pystyi erottamaan, syksyistä märkää metsän maata, “multaa”, lehtiä, tallia, nahkaa, mausteisuutta ja hieman kuivattua hedelmää. Viinissä oli silkkinen rakenne ja vaikka maussa hallitsivat jo nuo kehittyneet aromit, oli siinäkin tallella vielä riittävästi hedelmää. Mielestäni hieno viini, joskin viinin korkea hinta ei tee siitä ihan joka perjantaista pulloa. J
Nuoret, hapokkaat, ja marjaisat Burgundin Pinot Noirit, eivät useasti ole niitä ensimmäisiä, helpoimmin lähestyttäviä viinejä. Vaan vaativat yleensä hieman ”totuttelua”. Tälläkin kertaa yleiseksi suosikiksi nousi jo mukavasti kehittynyt 2006 vuosikerran Antonin Rodet Clos de Thorey Nuits St. Georges Premier Cru, jonka aavistuksen makean mausteinen, ja kypsän marjainen, hieman ”tuhdimpi” maku oli monen mieleen.
Koska Burgundin viinit ovat erityisesti ruokaviinejä, maistoimme luonnollisesti niitä myös ruoan kanssa. Todeten kuinka pitkään haudutettu Burgundin pata kesytti nuo hapokkaat viinit, ja ne todella sopivat hyvin yhteen.
Oli helppo todeta taas vanha totuus oikeaan osuvaksi, paikalliselle ruoalle paikallista viiniä. Ja toimii…
Tähti-illallinen Viiniä ja Ruokaa

Tähti-illallinen Viiniä ja Ruokaa

[ap_spacing spacing_height=”20px”]
WSET- tentti ja Italian kielen opiskelujen päättötentit on nyt takana, joten lukemisesta vapautuneen ajan tilalle piti tietenkin jotain aktiviteettia viikonlopuksi keksiä. No sehän oli helppoa, ruoan ja viinin parissahan aika menee aina mukavasti, ja tälläkertaa olimme kutsuneet R:n pikkusiskon perheineen syömään “tähti-illallista”.
Tällä kertaa olimme jo hyvissä ajoin torstai -iltana suunnitelleet koko menun pääruoan lisukkeita vaille valmiiksi. Perjantai -ilta menikin sitten eri ruokalaijeille sopivien viinien valitsemisessa, sekä pääruoan lisukkeiden miettimisessä, joka osoittautuikin tavallista hankalammaksi koska halusimme tehdä jotain uutta. Juuri ennen nukkumaan menoa saimme suunnitelman valmiiksi ja kaikki oli hyvin, kunnes lauantai aamuna R: keksi laittaa lisukkeet uusiksi. Taas oli vaarana tulla pieni kiirus, vieraat tulisivat iltapäivällä viideltä. Tällä kertaa kaikki sujui kuitenkin hyvin, joten hyvillä mielin lauantai aamupäivällä aurinkoisessa säässä R: kävi viini- ja ruokien täydennysostoksilla. Kauniista aurinkoisesta säästäkin ehti nauttia, kävellessä parkkipaikalta kauppaan ja takaisin. Loppu päivä menikin sitten keittiössä puuhaillessa.

Vieraiden tullessa olimmekin saaneet hämmästyttävän hyvin kaikki esivalmistelut valmiiksi, joka varmisti illan sujuvan kulun. Aivan alkuun valmistimme lapsille leikepihvit, salaatilla ja ranskalaisilla perunoilla, jotta he pääsisivät pikaisesti leikkimään keskenään. Meillä muuten tämä leikepihviannos kulkee “essopihvin” nimellä.

 

Viiniä ja Ruokaa blogin keittiön tervehdyksenä tarjosimme shottilasissa kylmän tomaattikeiton, tuoreen basilicanlehden ja paahdetun leipälastun kera. Pari tuntia keitetty, aidoista tomaateista valmistettu keitto maistui niin hyvälle, että sitä olisi syönyt enemmänkin. Tuo R:n kehittämä resepti sopii loistavasti myös alkukeitoksi ja yhtähyvin lämpimänä tarjoiltuna, esimerkiksi leipäkrutonkien kanssa.

 

Näin parsakautena alkuruoaksi teimme grillattuja, italialaiseen prosciuttoon käärittyjä vihreitä parsoja sitruunaisessa voisulassa, tarjottuna paahdetun kestileivän päällä. Viiniksi R: oli valinnut uusi-seelantilaisen Jackson Estate valkoviinin, joka on valmistettu Sauvignon Blanc rypäleestä. Tämä kuiva, rapean raikas ja hedelmäinen viini sopii erinomaisesti muun muassa grillatun vihreän parsan kanssa. Tähän mennessä ainut valitus vierailta oli, että annokset ovat kuulemma liian pieniä, kun ovat niin herkullisia. Heh, onneksi ruokalajeja vielä riitti.

Väliruokana tai italialaisittain primo tarjosimme herkkutattirisottoa, joka onnistui nappiin. Koristeena päällä voissa paistetut herkkutatti “lastut” ja parmesaani lastuja. Herkkutatit olimme syksyllä poimineet hyvien ystäviemme mökin ympäristöstä ja kuivanneet lasipurkkiin odottamaan juuri tällaisia hetkiä varten.

Risoton valmistuksessa käytimme myös ruokajuomana nauttimaamme Italian Venetosta kotoisin olevaa Gancia Prosecco bruta. Kevyesti poreileva erittäin kuiva viini toimi risoton kanssa ihan ok.

 

Pääruoka olikin sitten melkoinen viritys. Grillattua poronsisäpaistia, suklaista punaviinikastiketta, porkkanapyre ja perunanuudelit. Tai tällainen sen alunperin piti olla. Onneksi koevalmistimme pari perunanuudelia ennen vieraiden saapumista, sillä perunanuudelit menivät vaihtoon. Eihän sellaisia epämääräisen “kumisia” lötköjä olisi voinut tarjota. Ne eivät parantuneet vaikka kuinka yritimme muunnella niitä. Onneksi kaapista löytyi kesäkurpitsaa ja punanen paprika Niistä syntyisivät grillatut vihannekset.
Porkkanapyreen ohje katsottiin Marko Koskisen ja Christer Lindgrenin kirjoittamasta ja palkitusta Passione kirjasta. Tätäkin pyrettä piti “customoida” pitkin valmistusta. Sehän oli alun perin kirjassa kalan lisukkeena, joten sellaisenaan olisi ollut hieman liian appelsiinin makuinen poron kanssa tarjottavaksi. Haastetta lisäsi se, että Italialaiset luomu porkkanat eivät meinanneet kypsyä millään, ja vaikka ne olivat kypsät ja pyrettä paseerattiin useaan kertaan, sekä ajettiin vielä Bamixilla sileäksi, jäi pyre hieman rakeiseksi. Maku sentään saatiin hyväksi, ja erityisesti R:n sisko tykkäsi siitä. Kyllähän se toimikin ihan kivasti.
Ensiksi grillissä grillattu ja uunissa 58:aan asteeseen mittarin avulla loppukypsytetty poronsisäpaisti, meni hieman pitkäksi. Normaalisti R: jättää poron aina 55 maximissaan 56 asteeseen ja annemme sitten sen vetäytyä rauhassa tiukasti folioon käärittynä. Nyt jostain syystä R: poikkesi rutiineista ja laittoi mittariin 58 astetta ja se oli liikaa. Vaikka poro vetäytyi peräti 20 minuuttia lähti siitä leikatessa yllättäen nesteet pihalle ja lihasta tuli rakenteeltaan hieman “jauhoinen”. Onneksi oli niin hyvä liha, että.kypsyydestään huolimatta se oli oikein mureaa. Pienemmät paistin palat R: jätti hieman “raaemmiksi” ja ne olivatkin oikein mehukkaita ja mureita. Lihan kastike, suklainen punaviinikastike onnistui jälleen ja sen mukaan sovitettu punaviini Tommasin Amarone della Valpolicella Classico 2005 osui kuin nenä päähän. Tämä yhdistelmä on todettu jo aikaisemmin erittäin toimivaksi. Viinin suklaisen karvaat aromit jatkavat ja täydentävät suklaisen punaviinikastikkeen aromeja mahtavasti. Erittäin harmooninen  ruoan ja viinin liitto. Suosittelen kokeilemaan.
Pääruoan jälkeen nautimme paistinpannulla paahdettua vuohenjuustoa hunajalla ja brietä kumquats- hillon kanssa. Täsmä viininä Willy Gisselbrechtin Alsacelainen Gewurztraminer. Tämä puolimakea hunajainen viini toimii älyttömän hyvin näiden juustojen kanssa, ja loppu viini pullosta tuntui toimivan ihan sellaisenaankin.
Tämä viini kannattaa tarjoulla hyvin viilennettynä.
Hauska ilta alkoi kääntyä loppua kohti, nyt alkoi jo vieraidenkin vatsat olla täynnä. Illallinen ei kuitenkaan olisi mitään ilman jälkiruokaa. S:n tekemä suussa sulava suklaafondant, ja R:n itse tekemä “luomu” vaniljajäätelö (lisäaineeton), Grahamsin Late Bottled Vintage Port viinin kanssa kruunasivat illallisen. Tämä jälkiruoka onkin yksi isännän suosikeista, sisältä valuva “suklaakakku” ja aito omatekemä vanilja jäätelö ovat vaan niin hyviä. Tässäkin valittu viini toimi erinomaisesti.
Ihanien vieraiden kohteliaista ylistyksistä huolimatta, heti illallisen jälkeen meille kokeille jäi hieman hampaan koloon tuon pääruoan lievä epäonnistuminen. Liekö haparointiin syynä hieman ruosteinen fiilis, parin viikon intensiivisen lukemisen jäljiltä vai mikä?
Nyt kun rauhassa on illan ruokia “analysoinut” ja kuvia annoksista katsonut, niin ihan ok suoritushan se loppuenlopuksi tällaisilta amatööri kokeilta oli. Pääruokaa lukuun ottamatta kaikki ruoat onnistuivat nappiin ja näyttivätkin hyviltä ja pääruokakin ihan ok vaikka hieman karun näköinen olikin. Viinit olivat erinomaisia!
Kiitos vielä ihanille vieraille, herkutellaan jatkossakin yhdessä. 🙂

 

Suomalainen mökki, takka ja ruokaa

Suomalainen mökki, takka ja ruokaa

Lauantai koitti ja vihdoinkin pääsimme matkaan kohti hyvien ystäviemme mökkiä. Tätä mökkireissua oli siirretty jo ainakin kerran tai kaksi erilaisten sairastumisien vuoksi. Mikään ei piristä niin paljon kuin mökkeily puulämmitteisen saunan, hyvän ruoan, viini ja ihanien ystävien kanssa.
Tänä lauantaina alkoi taas sataa lunta, vaikka luulimme jo kevään koittavan pikkuhiljaa. Ajelimme rauhassa kohti mökkiä, lapset ja  kaikki tavarat pakattuna autoon. Meidän lapset ovat reissaajia luonnostaan, ja siitä syystä olikin takapenkillä iloisia ilmeitä.
Saapuessamme mökille, ottivat ystävämme meidät iloisina halausten kera vastaan (kuten meillä on aina tapana). Tervetuloatoivotusten yhteydsessä ilmoittivat että mökillä ei ole sähköä. Sähkölaitokselta ilmoiteltiin pitkin päivää  kännykkään, että vikaa etsitään ja etsitään ja etsitään. Onneksi mökillä on varaava takka ja puulämmitteinen sauna.
Koska mökissä oli jo peruslämpö takan lämmittämisen ansiosta, päätimme siirtyä sisätiloihin. Rakas mieheni on juuri viinitutkintoa lukemassa, ja se olikin innoittanut häntä käymään alkossa ostamassa ranskalaisia viinejä. Niinpä pidimme heti ensimmäisenä viini tastingin.
Viinien maistelun jälkeen huomasimme, että nälkä jo kurnii kaikkien mahassa. Piti siis päättää miten valmistamme illan ruoat. Alunperin oli tarkoituksena tehdä herkkusienikeittoa, uunimakkaraa (lapsille), paistettuja itsetehtyjä “italialaisia” -makkaroita sekä kesäkurpitsavuokaa uunissa. Nyt kun uunia ei ollut, emme voineet valmistaa vuokaa, joka olisi vaatinut kesäkurpitsasiivujen leivittämistä ja paistamista, ennen uuniin laittamista. Siitä syystä hylkäsimme vuoan valmistuksen ja päätimme valmistaa pataruokaa takassa ja grillata. Päätimme myös jättää keiton tekemättä.

Mökin emäntä kävi hakemassa vajan takaa kiviä, jotka sitten asettelimme takkaan, palavien puiden ympärille. Siihen päälle viritimme grilliritilän, ja näin oli ruuanlaittopaikka valmis. Samalla vaivalla lämpesi mökki ja valmistui ruoka, ihan kuin ennen sähköjen olemassaoloa.

Miesten mentyä saunaan, aloin pilkkoa siivutettuja kesäkurpitsoja pienemmiksi paloiksi. Leikkasin myös tomaatit kuutioiksi. Sipulit ja valkosipulit vain halkaistiin, koska eräs mökkiläisistä ei tykkää sipulista, ja ne piti tarvittaessa pystyä ottamaan pois “keitoksen” joukosta . Laitoin ensin tilkan öljyä ja sitten kaikki ainekset rautaiseen pataan, jonka mökin emäntä oli noutanut varastosta, ja miehet pesset saunassa. Sekaan kaadoin vielä paseerattua tomaattia. Sitten vain mausteet sekaan ja takkaan. Ratatouillea sekoiteltiin silloin tällöin ja kokonaispaistoaika oli kutakuinkin tunti tai puolitoista.

Lisuke “Ratatouille” 6 hengelle


2 kesäkurpitsaa paloina
5 tomaattia paloina
3 sipulia pilkottuina
4 valkosipulin kynttä pilkottuina
1 tölkki paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
loraus öljyä
pippuria ja suolaa maun mukaan
ripaus sokeria
kuivattua persiljaa (saa olla myös tuoretta)
kuivattua basilikaa (saa olla myös tuoretta)
(Voit myös lisätä munakoisoa ja paprikaa)

Ratatoillen seuraksi tein uunilenkkiä, tosin tälläkertaa takkalenkkiä. Vuokaan laitoin HK:n sinisen ilman kuoria, ja vedin monta poikittaista viiltoa makkaroihin. Viiltoihin upotin rullalle laitetut juustosiivut ja ohuet kesäkurpitsan siivut. Mielestäni uunimakkarassa pitää olla kunnolla juustoa, joka paistuu rapeaksi. Näin makkara saa hyvän juustoisen vivahteen. Kesäkurpitsan siivut olivat minulla mukana ensimmäistä kertaa ja maistuivat hyviltä. Kesäkurpitsan sijaan voisi ajatella käytettäväksi myös esimerkiksi paprikaa tai tomaattia.

Lisäksi laitoimme halsteriin itsetehtyjä “italialaisia” -makkaroita, jotka olimme tehneet noin kuukausi sitten R:n vanhempien kanssa. Takassa paistui siis samaan aikaan Rataouille, uunimakkara ja halsterissa olevat makkarat. Makkarat maistuivat oikein hyviltä, vaikkakin olivat olleet pakastimessa. Teimme myös tavallisen vihreän salaatin, jossa oli salaattia, tomaattia ja kurkkua. Näin oli täydellinen mökkiruoka valmista.
Kaikille maistui ruoka, ja Ratatouille sai erityisen paljon kiitoksia. Tämä ruoanlaittokerta taas muistutti siitä, että ruokaa voi tehdä myös alkeellisimmissakin oloissa, joka tässä tapauksessa tarkoittaa sähköttömissä oloissa. Loppuen lopuksi mikäli olisimme halunneet, olisimme voineet tehdä koko ruoan myös uunissa, koska ruoan valmistelemisen aikana sähköt palasivat mökkiin. Olimme kuitenkin jo henkisesti asennoituneet ja “rakentaneet” takankin jo uuteen uskoon, joten päätimme tehdä ruoan siinä. Olisi ollut haaskausta jättää käyttämättä tällainen mahdollisuus erilaiseen ruoanlaittoon.
Keittiön vinkki: vaikeinta oli löytää astiat mitkä kestävät avotulta. Siksi suosittelenkin hankkimaan ainakin yhden rautaisen (teras tai valurauta) keittovälineen mökille, tai vaikkapa kotiin jos siellä on takka. Koskaan ei voi tietää milloin iskee pahimman laadun sähkökatkos, ja joutuu valmistamaan ruoan normaalista poiketen hieman perinteisemmällä tavalla.
 – S
Pitkä viikonloppu keväisessä Düsseldorfissa

Pitkä viikonloppu keväisessä Düsseldorfissa

Helmi – maaliskuun taitteessa kun Suomessa oli (ja on edelleen) vielä metritolkulla lunta, päätimme pienellä porukalla lähteä tutustumaan keväiseen Düsseldorfiin.

Keskityimme tällä kertaa enimmäkseen panimoravintoloihin, niiden oluihin ja perinteisiin reiluihin saksalaisiin ruokiin.

Tervetuloa mukaan nauttimaan Düsseldorfilaisesta olut- ja ruokakulttuurista.

Neljän päivän vierailumme alkoi “brunssilla”, kaupungin vanhimmassa panimoravintolassa Brauerai Shumacherissa, joka sijaitsi aivan hotelliamme vastapäätä.

 

Seuraavalla viikolla alkavat karnevaalit näkyivät kaikkialla, niin myös perinteitä huokuvassa Schumacherissa.
Brunssimme sisälsi munakasta ja erilaisia rapeakuorisia sisältä pehmeitä sämpylöitä, joissa oli päällä maksamakkaraa, kinkkua, juustoa ja tartarpihviä.
Juomaksi tietenkin panimon omaa Alt- pintahiivaolutta, joka tarjoiltiin kylmänä kapeista 2 desin laseista.
Oluen kaunis kuparinruskea väri, pehmeän makean maltainen ja paahteinen maku suorastaan kerjäsi päästä janoisiin suihimme, ja aktiivinen, kovaan ääneen paikallista murretta vääntävä tarjoilija pitikin sitten huolen lopusta. Uutta lasia tuli pöytään, jos edellinen näytti vähänkin tyhjältä, ja sitten vain tukkimiehen kirjanpidolla merkit lasinaluseen.
Jano ja nälkä tulikin tyydytettyä varsin nopeasti.
Brunssin ja muutaman Alt -lasillisen jälkeen lähdimme kävellen tutustumaan kaupunkiin. Köningsalleen merkkiliikkeiden näyteikkunoita ihaillessa (kuolatessa) tulikin yllättävän nopeasti jano. Karstadt- tavaratalon alakerran elintarvike- ja viinimyymälän yhteydestä löytyi viinibaari, jossa päätimme pitää pienen “pits-stopin”.  Viinibaarissa olikin oikein välitön meininki. Eräskin vanhempi rouva kävi kaupan juustotiskiltä ostamassa juustoja, ja nautti niitä ja viiniä tiskillä ystäviensä kanssa. Baaria hoitava naistarjoilija rupatteli mukavia asiakkaiden kanssa, ottaen samalla silloin tällöin itsekin huikkaa asiakkaan tarjoamasta kuohuviinistä.
Täällä ei viinissä pihistelty. Kun listassa oli hinta 20 millilitran mukaan, niin lasiin kaadettiin aina hyvin asiakasystävällinen määrä. Reilusti suoraan pullosta, Düsseldorfissa emme Suomessa niin tuttuja millimetri mittoja nähneet. Liekö kulttuuri ero vai mikä. 🙂

 

Lasillisten jälkeen jatkoimme matkaa vanhankaupungin läpi Reinin rannalla sijaitseville terasseille. Oli oikein mukava istua auringon paisteessa ja katsella täyteen ahdettujen rahtialusten lipumista pitkin Reiniä. Kuuma, höyryävä clühwein ja terassilämmittimet pitivät huolen, että kylmä ei päässyt yllättämään. Nautittuamme keväisestä auringosta ja clühweineista, palasimme hotellille lepäämään ja valmistautumaan illallista varten.
Illallista nautimme Zum Schlussel:ssa, 150 vuotta vanhassa panimoravintolassa. Ravintola sijaitsee vanhankaupungin ytimessä, jota myös kutsutaan maailman suurimmaksi baaritiskiksi. Vanhassa kaupungissa on noin 250 erilaista ravintolaa / baaria, melkoisen pienellä alueella.

 

Takaisin Schlusseliin ja illalliseen. Ennen kuin ehdimme juuta tai jaata sanomaan, oli touhukas tarjoilija tuonut jo pöytäämme koko seurueelle lasilliset talon omaa Alt- olutta. Vasta sitten oli aika miettiä mitä söisimme ja joisimme. Perinteiseen saksalaiseen tyliin oli täälläkin annokset vähintäänkin runsaan kokoiset. Tätä kuitenkaan sen enenpää ajattelematta tilasin nälissäni alkuruoaksi bratkartoffel-salaatin. Annos oli hieman toisenlainen kuin mielessäni olin kuvitellut (huomattavasti suurenpi), mutta paistetutperunat olivat suorastaan suussa sulavat. Annos oli niin suuri, että se olisi käynyt vallanhyvin pääruoasta.
Vaikka vatsa oli jo alkuruosta täysi, niin pääruoaksi otin Scweinehaxea sauerkrautilla ja perunamuusilla. Sillä kyllähän jokaisella Saksan matkalla haxea pitää saada. Tätä herkkua kun ei muualta oikein tahdo saada. Pitkään kypsytetty valtava sianpotka oli erittäin mehukas ja murea. Makean pehmea ja hieman hapokas sauerkraut (saksalainen hapankaali) sopi täydellisesti haxen kanssa. Talon Alt- olut oli oiva kumppani haxelle, mutta päätimme kuitenkin tilata lisäksi punaviiniä ja maistaa kuinka se sopisi. Hyvinhän se sopi, kaikki tuli juotua.
Ohessa muita seurueemme annoksia, joista kala sai erityisesti kehuja. Lohi oli erityisen mehukas vaikka annos muuten näyttikin kuivalta.
Possu näytti hyvältä, mutta valitettavasti oli hieman yli paistettu ja mennyt kuivaksi.
Jälkiruoksi valitsin Apfelstrudelin. Tätä herkkua useasti Itävallan ja Saksan reissuilla nauttineena, olivat odotukseni korkealla.
Ikäväkyllä tämä annos oli pettymys. Kuiva strudeli, jonka sisus oli hieman raaka ja maistui hiivalle. Kastike oli hyvää, mutta sitä olisi voinut olla reilusti enemmän.
Onneksi vatsa oli muutenkin jo aivan turvoksissa, niin ei tuo jälkiruoka jäänyt harmittamaan.
Päivä 2.
Seuraava aamu valkeni sateisena ja tuulisena. Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen päätimme lähteä Euroshop messuille. Valtavat kansainväliset kaupan alan messut jossa oli näytteilleasettajia, sekä vierailijoita ympäri maailmaa. Muutamien näyttelyhallien jälkeen alkoi nälkä taas kurnia vatsassa. Lounaan nautimme messuravintolassa viinilasillisen kanssa.  Tähän kohtaan täytyy mainita, että vesi, kaksi lasia viiniä ja yksi kanasalaatti maksoi 32 euroa. Melko kallista vaikka messuruoasta olikin kysymys. No elämä on…
Messuilta palattuamme söimme päivällisen Schumacherissa. Bratwurstia erilaisilla lisukkeilla, ja tietenkin panimon omaa olutta.
Syötyämme jatkoimme jalan matkaa vanhaan kaupunkiin, ajatuksena löytää kahvila jossa voisi nauttia jälkiruoaksi leivokset. Illan jo hämärtyessä hieman viluisina kävelimme pitkin sateisia katuja, kunnes tien toisella puolella silmiimme osui huuruinen ikkuna jossa luki Chocolade. Kurkistimme pienestä ovesta sisään ja löysimme viihtyisän ranskalaistyylisen kaakao – paikan, jonka yhteydessä oli suklaapuoti. Paikka oli täynnä taitelijan näköistä “boheemia” porukkaa, jotka sopivat paikan tyyliin täydellisesti. He olivat kuin osa sisustusta.
Ajattelimme että kaakao saisi nyt ajaa kahvin aseman. Valittavana oli eri makuisia ja vahvuuksisia kaakaoita 50 prosenttisesta aina 99 prosenttiin asti. Kaakaot valmistettiin juuri jauhetuista pavuista, ja ne olivat erittäin täyteläisen makuisia. Kaveriksi otimme vielä tuoretta suklaa kakkua “Mud – cake”, joka oli erittäin hyvää, mutta mielettömän makeaa. Tällä setillä lähti kyllä makean himo, ja vatsat olivat taas niin turvoksissa, että illallista ei enää tarvittu.

Juotuamme kaakaot ja lämmiteltyämme tovin lähdimme kävelemään takaisin kohti hotellia. Matkalla pysähdyimme vielä vanhassa kaupungissa sijaitsevaan ranskalaistyyliseen “viinibaariin”. Kaunis paikka, mutta tarjoilu armottoman hidasta, ja hieman epäkohteliasta sekä asiantuntematonta. Tänne ei “tippejä” tarvinnut jättää.

Päivä 3.
Kolmas päivä sujui kauppoja kierrellen ja joitain edullisia ostoksiakin tehden. Iltapäivällä palatessamme hotelliinmme päätimme piipahtaa jälleen Schumacherissa ottamassa yhdet oluet. No nälkähän siinä tuli ja tällaiset annokset nautimme.
Frikadelli ja bratkartoffelia
Verimakkaraa-sauerkrautia ja perunamuusia
Bratwurstia ja bratkartoffelia
Schumacheria voi suositella mikäli haet perinteistä välitöntä panimoravintola tunnelmaa. Maukkaat reilut annokset, hyvä olut ja edullinen hintataso ovat vahvuuksia, joilla Schumacher vetää salit täyteen ilta toisensa jälkeen.
Mikäli etsit hienostuneempaa tunnelmaa romanttiselle kynttiläillalliselle, niin siinä tapauksessa suosittelen kokeilemaan vanhan kaupungin viiniravintoloita.
Meillä ilta jatkui vanhan kaupungin pubeissa iloisissa merkeissä.
Päivä 4.
Viimeisenä päivänä ennen takaisin lähtöä meillä oli vielä runsaasti aikaa tehdä viimehetken ostoksia, ja nauttia aurinkoisesta säästä. Ostos kirroksen aikana alkoi taas kurkkua kuivaa, ja venynyt vatsakin ilmoitteli nälästä.
Nyt teki jo mieli jotain muuta kuin bratwurstia ja olutta. Niin hyviä kuin ne ovatkin. Vatsan turvotus oli jo kuitenkin sitä luokkaa, että piti saada jotain kevyempää. Päädyimmekin helpoimpaan mahdolliseen ratkaisuun. Tavaratalon alakerrassa, jossa teimme parhaillaan ostoksia sijaitsi aasialaisvaikutteinen lounasravintola. Päätimme mennä sinne.
Rapeaksi paistettu pangasiusfile salaatti pedillä
Chilillä maustettu kanasalaatti
Naiset ottivat rose-viiniä ja me miehet valkoviiniä. Molemmat viinit olivat chileläisiä ja niiden mausteinen maku sopi hyvin yhteen mausteisten ruokien kanssa. Ruoat olivat edullisia ja ihan ok makuisia, mutta eihän tällaisista tietenkään sukat lähde pyörimaan jaloissa. Kuten ei odotettukaan.
Lounaan jälkeen olikin jo aika lähteä kohti lentokenttää ja kotia.
Matkasta ja Düsseldorfista jäi oikein mukava fiilis. Rento matka, rennossa kaupungissa.
Vaimo keittiössä

Vaimo keittiössä

 

Muistan aikoja kun päivittelin miestäni, joka ei keittiössä paljon häärännyt. Itse jouduin ruuat laittamaan ja tiskit tiskaamaan, miehellä ollessa aina jotain “parempaa” tekemistä. Olinhan jo silloin umpirakastunut mieheeni ja halusin hänet itselläni pitää, joten ruokaa laitoin ja passasin minkä kerkesin. Silloin olimme nuoria ja myös ulkona tuli syötyä, joten en ihan “nyrkin ja hellan välissä” silti ollut.
Kun saimme perheenlisäystä ja muutimme maalle, alkoi miehelläni pikkuhiljaa innostus ruokaan näkyä. Tapasimme wokkailla ja valmistaa muutakin ruokaa isolla leivinuuni-hella yhdistelmällä. Jo noihin aikoihin vitsailimme kavereillemme että meillä oli käynnissä kokkisota, kun laitoimme ruokaa erilaisille vieraillemme. Voi niitä aikoja!
Kun kerran antaa miehelleen pikkusormen, se vie koko käden. Nykyään minun osani keittiössä on pienentynyt, ja hommat keskittyvät jälkien siivoamiseen ja asioiden valmisteluun. Sinänsä erittäin tärkeitä hommia, mutta voi, niin tylsiä jos niitä tekee aina. Välillä sitä haluaa loistaa keittiössä ja kerätä kehuja laittamistaan annoksista.
Eräänä päivänä minulle tarjoutui mahdollisuus loistaa keittiössä. R kun oli edellisenä päivänä sairastellut, ja vieläkin hiukan heikossa kunnossa. Perhehän on ruokittava joka tapauksessa. Mieleni teki jotain herkkuja, joten päätin tehdä kolmen ruokalajin menyyn. Isännälle ilmoitin, että hänellä on porttikielto keittiöön.
Ensin olisi valmistettava jälkiruoka, koska sen pitäisi hyytyä jääkaapissa ainakin tunti. Olin ostanut puoli litraa kuohukermaa, 200g tummaa suklaata, ja 150g valkosuklaata. Sulatin ensin tumman suklaan vesihauteessa. Eli suurenpaan kattilaan vettä johon pienempi kattila sisälle, ja siihen suklaanpalat. Kattila tulelle ja aloitetaan sekoitus. Suklaan alkaessa sulaa, lisäsin hiukan kermaa ja sekoitin tasaiseksi.
Tämä setti jäähtymään. Sitten olikin aika ottaa toinen kattila, mihin sulatin valkosuklaan. Tumma suklaa alkoikin jäähtyä nopeasti. Samalla huomasin, että olin unohtanut vatkata loput kermat vaahdoksi. Siinä sitten sekoitin toisella kädellä suklaata, ja toisella vatkasin kermaa… Tulikohan annettua tuo porttikielto isännälle turhaa, nyt olisi ekstra käsiä tarvinnut vatkaus hommiin.
Sain kuitenkin homman hoitumaan, ja pääsin yhdistämään kermavaahtoa molempiin suklaaseoksiin. Kun se oli tehty, laitoin ensin tummaa suklaata jälkiruokamaljan pohjalle, ja sitten päälle vaalea kerros. No eihän sitä vaaleaa ollut niin paljoa, että olisi tullut nätti annos. Se näyttikin lähinnä valkoiselta lehmän läjältä koko valkosuklaa seos. Harmi, olisin niin toivonut kerros jälkkäriä. No oli laitettava leuka rintaan ja suunnattava kohti uusia pettymyksiä. Jotenkin oli annos kuitenkin koristeltava.
Onneksi tummaa suklaata oli vielä senverran, että siitä sai tehtyä valkosuklaan päälle sydämen muotoisen koristeen. Lopuksi raastoin valkosuklaasta pieniä lastuja annoksen päälle. Lopputuloksesta tulikin ihan kaunis.
Suklaa vanukas kerroksittain 4-6 hengelle
200 g tummaa suklaata
150 g valkoista suklaata
5 dl kermaa
koristeeksi vaikka mintun lehtiä tai raastettua valkosuklaata
Sitten olikin aika valmistaa alkupala.
Kaivoin jääkaapista tonnikalapurkin, paprikan, ja paahtoleipää. Näistä aineista syntyisi maukas alkupala. Ai niin, majoneesi puuttuu. Onneksi meillä oli munia ja öljyä. Blogimme ohjeen avulla (eli siis mieheni avulla) väsäsin hiukan majoneesia. Valutin valkosipuliöljyssä olleet tonnikalanpalat, ja sekoitin ne majoneesiin. Laitoin massan jääkaappiin kylmenemään siksi aikaa kun käsittelin paprikaa.
Pilkoin paprikan neljään lohkoon ja lorautin lohkojen päälle hiukan oliiviöljyä. Sen jälkeen laitoin lohkot 250 asteiseen uuniin. Uunin grillivastukset olivat päällä, ja näin paprikan pinta tummui nopeasti. Tummuneet, mustuneet paprikanlohkot, olivat helppo kuoria. Kuorimisen jälkeen siivutin paprikoista kaksitoista ohutta ja pitkää siivua. Loput paprikanpalat silppusin pieniksi kuutioiksi, ja sekoitin ne tonnikalamassan sekaan.
Leikkasin paahtoleivänsiivuista reunat pois ja paistoin siivut pannulla oliiviöljyssä.
Tiputtelin lautasten reunalle suklaabalsamikoa ja tryffeliöljyä. Yritin kuvioida pisteistä hienoja kuvioita coctailtikulla, siinä kuitenkaan niin hyvin onnistumatta. Asetin leivät lautasille kuvioiden keskelle. Otin kaksi ruokalusikkaa ja kieputtelin tonnikalamassasta hienoja soikionmuotoisia “kasoja”, jotka asettelin leipäviipaleiden päälle. Sitten laitoin paprikasuikaleista koristeet koko komeudelle ja pippuria mausteeksi pinnalle. Niin ja lisäsin pienet koristeet basilikasta, jotka sopivat mielestäni hyvin tonnikalaleivälle.

Tonnikala leivät 4 hengelle

Purkki tonnikalaa valkosipuliöljyssä
Majoneesia (joko kaupan tai itsetehtyä) puoli desiä
Yksi iso punainen paprika
4 paahtoleipäviipaletta
Pääruuaksi päätin tehdä tomaatti-mozarellapastaa.
Puolitin kirsikkatomaatit, pilkoin sipulin, ja valkosipulin. Irrotin basilikanlehdet varsista ja revin niitä hiukan pienemmiksi, sekä revin mozarellasta pieniä paloja.

Laitoin pastaveden kiehumaan kattilaan ja aloin valmistamaan kastiketta. Laitoin pannulle tilkan oliiviöljyä ja kuullotin pilkotut sipulit ja valkosipulit. Annoin niiden muhia hetken kannen alla liesi sammutettuna. Koska tämä kastike valmistuu nopeasti, odotin että sain pastat porisemaan kiehuvaan ja suolattuun veteen. Näin minulla oli noin 7 minuuttia aikaa valmistaa kastike loppuun.

Laitoin kirsikkatomaattien puolikkaat pannulle sipuleiden sekaan, ja lisäsin 4-5 rkl oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria. Paistelin aineksia hetken pannulla niin, että tomaatit pehmenivät. Sitten pasta olikin jo valmista. Siivilöin pastan, ottaen talteen osan keitinvedestä. Sekoitin pastan, keitinveden tilkan, kastikkeen alun, sekä mozarellat ja basilikat keskenään isossa kulhossa. Lisäsin loput öljystä niin, että pasta oli “kosteaa” eikä kuivan näköistä. Tarkistin suolan ja pippurin.

Kasasin lautaselle annokset ja niiden päälle parmesan juustoa, sekä itse tekemiäni leipäkuutioita. Sitten vain porukka syömään. Tämä ruoka ei nimittäin odota sekuntiakaan, kun jo mozarella sulaa venyväksi kasaksi pastan joukkoon. Minä tosin tykkään mozarellasta kun se on hiukan sulanutta.

Tomaatti-Mozarella pasta ja leipäkuutiot 4 hengelle


Rasiallinen kirsikkatomaatteja puolitettuna
Puskallinen basilikaa lehdet revittyinä
Mozarellaa 1-2 palloa maun mukaan (jos mahdollista niin Bufala mozarellaa)
Oliiviöljyä noin 1 dl
Suolaa ja pippuria
Parmesan raastetta 1,5 dl
Tagliatelle pastaa neljälle syöjälle (joko laadukasta kuivapastaa tai itse tehtyä)

Tällaista ruokaa saa kun päästää vaimon keittiöön, ja antaa isännälle porttikiellon. Tällä kertaa kaikki onnistui nappiin, lapset tosin eivät niin hirveästi tykänneet tuosta mozarellasta pastan seassa. Meille aikuisille maistui kyllä. Suklaa jälkiruoka maistui kyllä ihan supermakealle, niin että meinasi kieli liimautua kitalakeen kiinni.

Taas voi mennä nukkumaan ylpeänä siitä, että on osannut tehdä ruokaa ja saanut ruokittua perheensä.
AH tätä ilon tunnetta.

– S

Yllätyksenä synttäri-illallinen

Yllätyksenä synttäri-illallinen

S:llä oli tiistaina taas 25 vuotissyntymäpäivä. 🙂 Kiireisen arkiaikataulumme takia, emme sitä sen kummemmin ehtineet juhlia. Meillä oli kuitenkin tiedossa rauhallinen kotiviikonloppu, joten ajattelin yllättää S:n synttäri-illallisella. Perjantai iltaan mennessä en ollut vielä ehtinyt suunnitella yllätystä yhtään. Jotain kuitenkin taas pitäisi keksiä. Perjantai ilta menikin sitten vanhempieni luona italialaisia salsiccia raakamakkaroita tehdessä. Ai että oli hyviä! Näiden makkaroiden valmistuksesta kirjoitammekin lisää myöhemmin.

Lauantai aamuna heräsin jostain syystä klo:7.30, eikä uni enää tullut vaikka väsynyt olinkin. Ajatukset alkoivat pyöriä yllätyksen ympärillä, ja hyvä niin sillä päivästä tuli varovaisesti sanottuna kiireinen.
S:n vielä nukkuessa, selailin jo vähän epätoivoisenakin italialaisia ruokakirjoja. Päälimmäisenä Risotto ja Panna cotta, joka on viimeisin ruokakirjahankintani. Tässä yhteydessä on pakko mainita, että kirja on “Must” hankinta kaikille Italian ja italialaisen ruoan ystäville. Perinteisiä Piemonten alueen ruokia käsittelevä kirja on hyvin kirjoitettu. Ihanien ja selkeiden reseptien lisäksi kirjassa kerrotaan myös Piemontesta, sen ja ruokien historiasta ja taustoista.

Ai niin… takaisin lauantai aamun kiireeseen.

Olin juuri ehtinyt ajatella, että mikä on vikana pienen ihmisen päässä, kun pitää aina järjestää itselleen tällaisia lähes mahdottomia tehtäviä. Kun sitten S:kin heräsi ja ilmoitti, että olisi kiva jos minä siivoaisin talon sillä välin kun hän vie nuoremman tyttäremme Italian tunnille, ja käy itse zumbaamassa. OHO!!! Pääni löi pari kertaa tyhjää, epätoivo täytti mielen. Minä kun olin ajatellut meneväni salaa kauppaan, ja tekeväni alustavat valmistelut sillä aikaa kun muut olisivat poissa.

Aikataulu ei enää millään tulisi pitämään. Koska olin ajatellut tarjoavani S:lle kuohuvaa ja pientä purtavaa, heti kun he tulisivat takaisin kotiin. APUA! Kaiken lisäksi koko illan menu oli edelleen aivan hukassa.

Vielä oli tunti armon aikaa, ennen kuin S, ja muksu lähtisivät. Ei muuta kuin pölyhuiska, ja imuri käteen ja lähes tornaadon lailla pyörimään ympäri kämppää. Eipä ole R aikaisemmin siltä istumalta aloittanut “rakastamaansa” siivoamista niin nopeasti. Hiki päässä, josta tosin osa johtui tuskasta kun katsoin kellon juoksevan liian nopeasti. S ja muksu lähtivät 9:45. Nyt olisi noin puolitoista tuntia aikaa kun he palaisivat.

Vasta kello 10:30 pääsin lähtemään kauppaan. Päätin vielä viedä tyhjät pullot samalla keikalla, joka oli kyllä tähän kiireeseen järjettömyyden huippu. Kymmenen minuutin ajomatkan aikana Tikkurilaan tiesin jo, että en ehtisi ajoissa kotiin. Onneksi kauppa oli tullessani aivan tyhjä asiakkaista. Menin ensin palauttamaan pulloja, ja tietenkin kun oli enää kolme pulloa jäljellä tuli koneeseen häiriö. Kiitos henkilökunnan ripeän toiminnan, muutaman minuutin päästä joka tuntui ikuisuudelta laite oli taas kunnossa. Tällä välin oli kauppaan ehtinyt tietenkin jo koko Tikkurila.

No ei auttanut kun ahtautua sekaan, ja kauhealla vimmalla mennä etsimään menuuseen kuuluvia raaka-aineita joita olin päässäni pyöritellyt. Ensiksi lihatiskille, koska olin ajatellut valmistaa ankan rintafileestä ja mangosta pääruoan. Jippii, riemastus oli melkoinen kun huomasin, että tietenkään tällä kertaa, muuten niin hyvästä lihatiskistään tunnetussa K-Ylivedossa ei ankan rintafileitä ollut. Tämähän menee “putkeen” ajattelin, pääruoka uusiksi, ja jälkiruoasta ei vielä tietoakaan. Aikaa oli taas parisekuntia miettiä mitä ottaisin kun vuoronumero huudetaan. Tiskiä vilkaistaessani huomasin hyvännäköisiä marinoimattomia lampaan sisäfileitä. Niitä siis muutama mukaan, ja sen ympärille kehittämään lisukkeita.

Takaisin vihannes osastolle. Rosmariini puska mukaan, palsternakka… ei voi olla totta! Yksi nuutunut palsternakan pala, josta ei ruokaa pysty tekemään, ja muutenkin poikkeuksellisen huonosti vihanneksia. Mietin että mistä oli kysymys, kun yleensä nimenomaan hevi- osasto on ollut suorastaan loistava. Nyt oli painuttava äkkiä kassan kautta kotimme lähi S-markettiin, jonka remontissa uudistunut vihannesosasto oli myös hyvä.

S- marketin hedelmäosastolla selvisi sitten vihdoin jälkiruokakin. Hedelmiä Sabaglionessa-viinivaahdossa.

Kello oli jo 11:17, ja S:n zumba loppunut vartti sitten, ja minä vielä Tikkurilassa. Soitin S:lle ja hän olikin vanhempieni luona hakemassa edellisenä iltana valmistamiamme salsiccia makkaroita. Äkkiä toinen soitto isäni kännykkään, kerroin yllätyksestäni ja pyysin heitä pidättelemään S:ää jotenkin viisitoista minuuttia, joka olisi minimi aika jonka tarvitsisin.

Todellisuudessa meni kolme varttia, mutta ehdin kuin ehdinkin saamaan Prosecco pullon auki ja pientä purtavaa sen seuraan ennen S:n kotiin saapumista. S:n yllättynyt, ja iloinen ilme korvasi koko aamuisen hässäkän, tiesin että tästä tulisi todella hauska ilta.

Ensinälkä taltutettiin “frittata al spinacio sul pane e salsiccia”, Suomalaisittain pinaattimunakasta oliiviöljyssä paahdetun patonkiviipaleen päällä, paistettua salsiccia makkaraa, ja vihannesosastoa edusti halkaistu kirsikka tomaatti, ja vuonankaali “nuppu”. Kyllä oli hyvää, ja mukava oli hetki istahtaa sanoisinko jopa hiukan hektisen aamupäivän jälkeen.
Sauna oli päällä, jonne oli tarkoitus mennä hiukan rentoutumaan jotta voisi taas suihkun raikkaana nauttia iltapäivän kokkailuista. Saunan jälkeen takkatulen ääressä kylmää huurteista nauttiessa, sai ajan pysähtymään mukavasti ja ladattua akkuja seuraavaan koitokseen. Kiireet eivät nimittäin todellakaan olleet ohi.

S:n mennessä valmistautumaan illalliseen “meikkaamaan, ja pukeutumaan”, oli minulla osoitteena jälleen keittiö, ja illallisen valmistaminen. Ensin tietenkin laseihin proseccoa, tarjoilemaan S:lle ja pari huikkaa itsellekin. Nyt hyvällä fiiliksellä kuorimaan ja pilkkomaan palsternakkaa, ja juuriselleriä. Toinen maitoon kiehumaan ja toinen veteen. Verigreipistä kauniita lohkoja, ja pannu kuumaksi kampasimpukoita varten. Alkuruokana tarjosin palsternakka pyrettä, voissa paistettuja kampasimpukoita ja pieniä verigreipin lohkoja.

Tämän annoksen löysin Marko Koskisen Passione nimisestä palkitustakin keittokirjasta. Annoksessa yhdistyvät upeasti palsternakkapyreen makeus, verigreipin hapot ja limetti oliiviöljyssä marinoitujen kampasimpukoiden hienostunut maku. Tämä on ehdottomasti yksi lempi alkuruoistani. Viininä nautimme hyviltä ystäviltämme lahjaksi saamamme Unkarin tuliaisen, kuivan gran cru tokajin. Hieman ehkä jopa kuivaa sherryä muistuttava tamminen hieno viini, ei valitettavasti tämän alkupalan kanssa päässyt aivan oikeuksiinsa. Ruoka olisi kaivannut hieman hedelmäisemmän ja hapokkaamman viinin. Nautimmekin loput viinistä ihan sellaisenaan, jolloin sen aromit pääsivät paremmin esille.

Koska illan teemaan kuului, että minä kokkaan, ja S vain nauttii viinistä ja ruoasta sekä vierestä seuraamisesta. Sovimme että hän kuvaisi, ja samalla saisi harjoitella testissämme olevan Niconin uuden D3100 järkkärikameran käyttöä.
Illan seuraava “ohjelmanumero” olikin väliruoan, eli barolo risoton valmistus, ja sen videointi. Kyllä oli naurussa pitelemistä, kun yritimme “purkittaa” otoksia. Risoton valmistuksen aloitus venyikin puolisen tuntia, ennen kuin olimme saaneet mielestämme edes siedettävää alkujuontoa. Mielenkiinnolla odotan tuota editointivaihetta, saako otoksista ollenkaan kasattua julkaisukelpoista materiaalia.

Italialaisittain valmistettu risottohan on kuulunut meidän perheen vakioruokiin, jo muutamia vuosia, kun saimme siihen “kädestäpitäen” opetusta hyvältä ystävältämme, Napolista kotoisin olevalta kokilta ja keittiöpäälliköltä Rinolta. Tämän barolo risoton ohjeen otin Risotto ja Panna cotta kirjasta. Käytännössä tämä on perus risottopohja, jossa valkoviini korvataan punaviinillä. Kuten kirjassakin vinkataan, myös minä korvasin arvokkaan alkuperäisen barolon muulla hyvällä italialaisella punaviinillä. Barolo -viini kannattaa säästää juotavaksi.
Risotto oli täyteläistä, riisit juuri sopivan “al dente” eli pureksittavan kypsät, mutta pienen huolimattomuuden johdosta punaviini maistui aavistuksen liian voimakkaasti. Tämä johtui siitä, että muutin reseptiä riisin määrän osalta, mutta lorautin kuitenkin viiniä turhan reippaasti. Syy riisin määrän muutokseen oli yksinkertaisesti se, että halusin tehdä hieman pienemmän annoksen.

Risoton kanssa nautimme vuonna 2009 Piemonten reissultamme tuomamme Barbaresco Rio Sordo riserva 2001:n, jonka luonnollisesti decantoin karahviin. Tämä Pier:in tilan Nebbiolo rypäleestä valmistettu herkku toimi meillä myös pääruokamme kumppanina. Hedelmäinen, täyteläinen voimakkaan makuinen punaviini, jonka vuosien saatossa kypsyneet tanniinit sopivat täydellisesti suussa sulavan, mediumiksi paistetun valkosipuli rosmariini marinoidun lampaan sisäfileen kanssa.

Lisukkeina oli gratinoitua juuriselleripyrettä ja hunajainen valkosipuli. Tuosta juuriselleripyreestä pitää vielä mainitä, että se oli ehkä hieman yllättäen myös lasten suurta herkkua. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun valmistin sitä. Aamulla selatessani Risotto ja panna cotta kirjaa jossa kyseinen resepti oli, ajattelin että tuota voisi joskus kokeilla. Silloin en tosin vielä arvannut että tekisin sitä heti samana päivänä.

Nyt oli vatsat jo melkoisen täynnä, mutta vielä oli viimeisen rutistuksen aika. Jälkiruoan valmistus.

Hedelmiä Sabaglione -viinivaahdossa. Marsala viiniä ei ollut, mutta korvasin sen päivällä avatulla proseccolla, jota olin säästänyt pari desiä. Keltuaiset, sokeri, ja viini teräskattilaan vesihauteeseen ja vispaamaan. Kuuma vaahto kuorittujen hedelmäpalojen päälle. Koristeeksi vielä hasselpähkinärouhetta, mutta täytyy sanoa että ne eivät sopineet ollenkaan. Hasselpähkinät olivat liian karvaan makuisia, niissä oli jopa hiukan muovin makua. Onneksi niitä oli sen verran vähän, että ne eivät pilanneet koko jälkiruokaa, vaan saimme nauttia erinomaisesta illallisen lopetuksesta.
Loppuilta menikin sitten sohvalla täysien vatsojen sulattelussa, väsyneenä mutta onnellisena. 🙂
Ruokaterveiset Åresta, pohjolan “alpeilta”

Ruokaterveiset Åresta, pohjolan “alpeilta”

[ap_spacing spacing_height=”10px”]
Pohjolan suurin laskettelukeskus tarjoaa erittäin monipuoliset laskettelurinteet. Åresta löytyy pitkistä loivista sinisistä perherinteistä, aina mustiin maailman cup rinteisiin, joten haasteita löytyy aloittelijasta expertiin. Åren Björnenin alue on erityisesti keskittynyt pienten lasten lasketteluun, ja sitä voi erityisesti suositella lapsiperheille. Åre toimii myös oivana ponnahduslautana varsinaisille Alpeille.

Koska tämä on ruokablogi jätämme rinteistä kirjoittamisen, ja keskitymme rinneravintoloihin.

Heti reissumme ensimmäisenä päivänä, heitimme romukoppaan alkuperäisen suunnitelmamme syödä päivittäinen lounas omalla kämpällä. Siinä samassa muuttui sitten matkabudjettikin, vaikka emme mitään gurmeeta hakeneetkaan, vaan ihan tavallista edullista vatsan täytettä. Näin jälkiviisaana voi todeta että päätös oli oikea. Omalla kämpällä syöty lounas olisi siirtymisineen ja ruoan laittoineen vienyt turhan paljon lasketteluaikaa. Lisäksi lounaan jälkeen olisi osoite turhan helposti ollut sänky ja ruokalepo, kuin laskettelurinne.
Ensimmäisenä päivänä Rödkullenin leppoisten perherinteiden ala-asemalla söimme parit nacho- ja fish&chips- annokset.
Kantaessamme annoksia pöytään oli lasten ensimmäinen kommentti nacho-annoksesta “noin vähän nachoja”. Yritä siinä sitten selittää, että kyllähän niitä ihan reilusti on. No kun ei ollut pakko myöntää. Nachot loppuivat kesken suhteessa kastikkeen määrään. Jauheliha papukastike olisi voinut olla hieman tulisempikin. Nyt se oli tehty sellaiseksi kaikille “maistuvaksi” versioksi. 95kr tästä annoksesta oli siedettävä, mutta kuten lapset sanoivat nachoja olisi tosiaan voinut olla enemmänkin.
Fish & Ships annoksessa friteerattu turska oli erittäin mehukas, ja “fritti” kuorrutus oli rapea ja ohut kuten pitääkin. Annoksen ranskalaiset upposivat nekin hyvin. Hinta-laatusuhde 110kr annoksessa oli ok.  Kylmä olut maistui annosten kanssa mainiolta. Puolen litran tuopista piti tosin pulittaa noin 7 EUROA! Kruunu on tosiaan parissa vuodessa vahvistunut Euroon nähden.
Toisena päivänä laskettelimme Duvedin astetta haastavimmissa rinteissä. Rinteiden puolessa välissä olevassa ravintolassa oli tarjolla lounaspöytä. Lapset 65kr, ja aikuiset 100kr per henkilö. Hinta ei ollut paha, kun taas ajattelee että on rinneravintolasta kyse. Tarjonta sinällään ei kyllä ollut mitenkään päätä huimaava. Vaatimaton salaattipöytä, pari erilaista raastetta ja tomaatteja. Porsaan schnizel:iä, herneitä ja paistettuja perunoita. S- ei ollut oikein tyytyväinen kun schnizelit loppuivat kesken. Toinen vaihtoehto oli jauheliha spaghetti, joka ei myöskään ollut rouvalle kovinkaan mieleinen vaihtoehto. Meiltä muilta liikeni kuitenkin sen verran possua, ettei Ässäkään ihan tyhjin vatsoin tarvinnut takaisiin rinteeseen lähteä. Lapsille mehut ja meille aikuisille oluet huiviin, ja taas oli hyvä mieli.

Kolmantena päivänä söimmekin lounaan muista päivistä poiketen omalla kämpällä, koska iltapäivällä oli laskettelun sijaan vuorossa kylpylämeininkiä. Ruoka oli tietenkin hyvää ja edullista. 🙂

VM6:n rinteiltä pääsee näppärästi laskemaan suoraan Åren torille. Sukset parkkiin ja hampurilaiselle. Viikon edullisin lounas. Koko perheen sapuskat juomineen yhteensä vain 235kr. Tosin Max- hampurilaisketjun pihvien maku jakoi mielipiteet. Muiden mielestä pihvit olivat oikein hyviä, omasta mielestäni parempiakin on syöty.
Päivän lasketteluiden jälkeen kävimme after ski oluet ja kuumat kaakaot nauttimassa torin laidalla olevassa Broken baarissa.
Kaksi viimeistä päivää laskettelimme pääasiassa Duvedin ja Tegefjällin alueella, ja molempina päivinä söimme Duvedin ala-asemalla olevassa kahvio-ravintolassa. Valikoimasta löytyi perinteinen ruotsalainen lihapullat, perunamuusi ja puolukkahilloa. Se maistui yllättävän hyvälle. S:ssä söi molempina päivinä lihapulla annoksen!? Muita syömiämme annoksia olivat 90g, ja 150g hampurilaisateriat, grillattu broileri maalaislohko perunoilla. Juomana aikuisilla Åren oman panimon olutta.
Kaiken kaikkiaan rinneravintoloiden hinnat olivat nousseet (eikä vain Euron heikkenemisen johdosta), parin vuoden takaiseen edelliseen Åren vierailuumme verrattuna.
Iltaisin teimme kämpällä erilaisia helppoja, mutta maukkaita ruokia. Liha-, ja juustofondueta, Tagliatellea kermapekoni kastikkeella jne. Näistä myöhemmin lisää….
Kavereilla kokkaamassa, grilli kuumana hangen keskellä

Kavereilla kokkaamassa, grilli kuumana hangen keskellä

Omat veitset ja bamix reppuun ja kavereille kokkaamaan, siinä oli lauantai-illan suunnitelma.
Ensin kuitenkin koko porukalla Talmaan viettämään mukavaa talvipäivää laskettelun merkeissä.
Raikkaan päivän jälkeen saavuimme posket punaisena, vatsat kurnien kaverien kotiin. Nyt piti saada ruokaa, ja nopeasti. Mikä sopisikaan paremmin talvisen pakkaspäivän jälkeen kuin kuuma katkarapukeitto.

Naiset saunaan ja miehet keittiöön kokkaamaan. Viiniä lasiin, “starttihuikka” ja hommiin.
Koska kaikilla oli kova nälkä, ei ollut aikaa valmistaa keittoa aivan pidemmän kaavan mukaan, vaan piti keksiä nopeampi versio. Eli katkarapujen kuoriminen ja niistä keiton pohjan keittäminen saisi jäädä toiseen kertaan. Nyt nopeasti porkkana ja sipuli paloiksi ja veteen kiehumaan. Kypsät juurekset Bamixilla hienoksi ja kerma sekaan. Tuoretta tilliä, ja hummerifondia antamaan makua ja väriä. Tässä vaiheessa keitto saa kiehua miedolla lämmöllä sakeammaksi. Vielä reilusti smetanaa ja sitten bamixilla keitto kuohkeaksi. Hieman ennen tarjoilua kypsät katkaravut keittoon jotta ne vain lämpenevät. Katkaravuista nimittäin tulee kumisia jos ne yli kypsyvät. Kyllä tämä pikaversiokin valmiin pussikeiton voitti mennen tullen. Chardonnay rypäleestä valmistettu Chileläinen Vina Maipo oli tällä kertaa valintamme keiton kaveriksi. Kuiva, mutta runsaan hedelmäinen maku, jonka reilut sitruksiset hapot tekivät viinistä tasapainoisen ja miellyttävän. Viinin hinta/laatusuhde on erinomainen. Hennon makuiselle katkarapukeitolle viini oli kuitenkin ehkä hieman tuhti. Viini olisi varmasti parhaimmillaan punalihaisen kalan kanssa.
Nyt kun ensiapu nälkään oli saatu, siirryttiin pääruoan valmistukseen. Punaviiniä lasiin ja grillin lämmitykseen. Grilli piti saada todella kuumaksi, sillä halusimme paksuihin Entrecote pihveihin kunnon grillipinnan ja sisältä pihvien tuli olla medium kypsät.
Aikaan saatiinkin melkoinen “kokko”, kun  grilliä esilämmittäessä grillin rasvat roihahtivat palamaan. Lieskat löivät kuvun alta ja grillin puuosat olivat vaarassa syttyä palamaan. Äkkiä ulos ja katkaisemaan kaasun tulo. Sitten olikin ohjelmassa liekkien sammutusta. Huh huh, meinasi todella alkaa kuumottamaan. Nyt oli paikallaan siemaisu punaviinistä, jotta saataisiin  pulssit laskemaan. No niin…
No grilli oli ainakin vähintäänkin riittävän kuuma. Suolaa Entrecoten pinnalle ja grilliin. Lihan alkaessa “tirisemään” oli aikaa ottaa jälleen pieni huikka viiniä, ja ihastella kaunista “maalaista” talvimaisemaa. Paksut, puhtaan valkeat lumihanget muodostivat kivan kontrastin kuumalle tirisevälle grillille. Tähän väliin on mainittava, että kyllä kaasugrillilläkin hyvää saa, ja näin keskellä talvea oli todella kivaa puuhaa. Mutta nyt odotan kuin pikkupoika kesää, että pääsee taas oikealla puugrillillä grillaamaan.
Meidän grillatessa naiset valmistivat sisällä “Fallin” salaattia. Tämä yksinkertainen, herkullinen salaatti on grillipihvin ehdoton pari. Se on kuulunut sukumme grillijuhliin isovanhempieni Argentiinan ajoista lähtien. Salaatissa oleva sitruuna leikkaa loistavasti Entrecoten rasvoja.
Varma valinta juomaksi grillatulle Entrecotelle on Argentinalainen Malbec rypäleestä valmistettu täyteläinen punaviini. Tällä kertaa valitsimme kuitenkin Australialaisen Shiraz rypäleestä valmistetun herkun, eli Wyndham Estate Bin 555:en. Tätä viiniä ehdinkin kehumaan hyväksi grillipihvin kaveriksi jo viinikellarin jorinoissa. Paahteinen mustaherukkainen ja mausteinen tuoksu. Täyteläinen, makean mausteinen maku, jonka valmiiksi pyöreät tanniinit pehmenevät entisestään mukavasti, mediumiksi grillatun lihan kanssa. NAM!
Jälkiruoaksi nautimme emännän leipomaa pistaasipähkinä suklaatorttua ja vanilja jäätelöä, caffé – latten kera. Herkullinen päätös kaiken kaikkiaan mukavalle illalle.
Kiitos vielä isäntä väelle. 🙂
-R
Tänään 1000 katselukerran rajapyykki rikki

Tänään 1000 katselukerran rajapyykki rikki

WAU!
Tänään meni aloittelevalle blogille maaginen tuhannen katselukerran rajapyykki rikki. Hetki sitten lukema oli 1126. Kiitos siitä kaikille lukijoille.
Näin lyhyessä ajassa tuo on mielestämme aivan mahtava määrä, ja antaa uskoa meille että tämä blogi saattaa kiinnostaa muitakin kuin meitä kirjoittajia. 🙂 Tästä on todella mukava jatkaa juttujen kirjoittamista.
Mikä hienointa, blogia luetaan rakkaan Suomen lisäksi ympäri maailmaa.
Mikäli teillä on toiveita juttujen suhteen, tai muuten kommentoitavaa, niin otamme mielellämme vastaan kaiken rakentavan palautteen, jotta osaamme blogia kehittää oikeaan suuntaan.
Liittykää rohkeasti blogin jäseniksi, niin pääsette kommentoimaan juttuja. Saa niitä toki kommentoida Facebookin sivuillakin. 🙂

Kiitollisin Terveisin
R&S

Translate »