Kategoria: Nauta / Härkä

Sichuanin (Szechuan) härkää

Sichuanin (Szechuan) härkää

Tämän ruoan alkuperäisen ohjeen olemme napanneet jo kymmenisen vuotta sitten Painonvartioiden Kevyttä ja Hyvää Aasiasta kirjasta. Tässä olemme kuitenkin hieman muutelleet reseptiä.

Ainekset:
600g naudan ulko- tai sisäfileetä puolen sentin paksuisina suikaleina.
ruokaöljyä Wok- paistamiseen
4 porkkanaa tulitikun kokoisina suikaleina
1 kpl punainen paprika
3 kpl punaista tai vihreää chiliä siemenet poistettuina ja mahdollisimman ohuina suikaleina tai silppuna
5 kevätsipulia tai 6cm purjoa ohuina suikaleina
2 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina

Marinadi:
2 rkl tummaa soijakastiketta
2 kananmunanvalkuainen
2 tl ohrakasta

Kastike:
2 rkl valkoviiniä tai vettä
2 rkl tummaa soijakastiketta
2 rkl sokeria
4 tl valkoviinietikkaa
1 rkl seesaminsiemenöljyä

1. Valmista marinadi sekoittamalla kaikki marinadiainekset. Kaada marinadi lihasuikaleiden päälle ja sekoita. Anna maustua 10 minuuttia.
2. Valmista kastike sekoittamalla kaikki kastikeainekset.
3.Paista maustuneita lihasuikaleita kuumalla, öljytyllä wok-pannulla 3 – 5 minuuttia, kunnes liha on hieman ruskistunut. Ota lihat pois pannulta.
4. Lisää öljyä pannulle ja paista porkkanaa 2 minuuttia. Lisää chili, kevätsipuli tai purjo ja valkosipuli. Jatka Paistamista noin 2 minuuttia kunnes porkkana on hieman pehmennyt.
5. Lisää lihasuikaleet pannulle ja kaada päälle kastike samalla koko ajan sekoittaen. Paista noin 1 minuutti, kunnes liha on lämmennyt ja kastike sakeutunut. Tarjoa välittömästi, vaikka riisin tai paistettujen nuudelien kanssa, jossa on seassa paahdettuja pinjansiemeniä.

Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan, valuta ne. Paahda pinjansiemenet. Nosta valutetut nuudelit ja pinjansiemenet kuumalle wok-pannulle, jossa on seesamsiemenöljyä. Sekoita ja paista nopeasti.

Viinivinkki.
Kokeile nuoren, hedelmäisen ja keskitäyteläisen punaviinin kanssa. Olut toimii myös hyvin.

Grillipihvi grillatulla kasvipedillä

Grillipihvi grillatulla kasvipedillä

Nyt on taas aika grillata, ei haittaa vaikka talvi tekee tuloaan. Eikös sitä sanota että tosimies/nainen grillaa kesät talvet. Grillin maku on vaan niin hyvää, ja taas on hyvä syy avata pullo hyvää punaviiniä, koska minähän en grillaa ilman viiniä. 🙂

Tässä erittäin mehukas, maukas, helppo ja aika näyttäväkin grilliannos.

Neljälle:

Grillipihvit
4kpl 150 – 250g takuumureaa, marmori ulkofilepihviä
suolaa, mustapippuria

Yrttivoi
70g voita
nippu tuoretta basilicaa ja persiliaa
suolaa ja pippuria


Grillatut vihannekset

1 kpl kesäkurpitsa
2 punaista paprikaa
2 isoa sipulia
voita, ja öljyä

Höyrytetyt pavut
150g tuoreita neulapapuja

1. Kaada punaviiniä lasiin, nuuhkase ja maista. Jos maistui niin hyvä, sitten voi jatkaa ruoan laittoa.

2. Ota liha ajoissa huoneenlämpöön ja leikkaa siitä noin tuuman (2,5cm) paksuja pihvejä. Rouhaise molemmille puolille suolaa ja mustapippuria.

3. Ota voi huoneen lämpöön samalla kun otat lihan huoneenlämpöön, jotta se pehmenee. Silppua pieneksi tuore basilica ja persilia. Sekoita yrtit hyvin voihin, ja mausta vielä suolalla ja pippurilla.

3. Pese kesäkurpitsa, ja paprikat. Pilko ne melko reilun kokoisiksi paloiksi. Nykyään kesäkurpitsat ovat harvoin niin kitkeriä, että niitä tarvitsisi itkettää.

4. Kuori sipulit ja pilko ne reiluiksi lohkoiksi.

5. Maista tässä välissä viiniä, sopiiko se varmasti mielestäsi ruoan kanssa. Mikäli olet epävarma voit vielä vaihtaa viiniä. 🙂 Minä suosisin tälle annokselle täyteläisen hedelmäistä, ja runsaaan tanniinista punaviiniä. Tällaisia viinejä löytyy niin uudestamaailmasta kuin vanhaltakin mantereelta.

6. Huuhtele pavut ja keitä ne joko kevyesti suolatussa vedessä tai höyrytä höyrykeittimellä. Höyrystämisen jälkeen voit katkaista pavuista pois huonot päät ja pätkiä pavut hiukan lyhyemmiksi pätkiksi. Mikäli keität pavut, käytä ne heti sen jälkeen kylmässä vedessä, jotta niiden kaunis vihreä väri säilyy.

7. Grillaa sipuli, paprika ja kesäkurpitsat grillissä voi-öljyseoksessa. Kun olet grillannut vihanneksia tovin, laita pihvit grilliin. Kun vihannekset ovat valmiita, laita ne rautaiseen vatiin folion alle. Laita samaan vatiin myös höyrystetyt pavut. Näin pavut lämpenevät samalla vihannesten kanssa. Käännä pihvit, ja sivele niiden päällä yrttivoita, jotta se sulaa niiden päälle. Kun pihvit ovat melkein valmiita, “ravistele” niitä hiukan jotta sulanut voi valuu grilliin ja pihvit saavat hieman liekeistä lisämakua.

8. Kun pihvit ovat valmiita, laita ne folion alle hetkeksi lepäämään ennen leikkausta.

9. Laita nätti “kasa” vihanneksia lautasen keskelle. Laita puoliksi leikattu liha vihannesten päälle ja kruunaa annos maustevoinapilla.

10. Kaada viiniä lasiin ja nauti annoksesta. NAM!

Viinivinkki:
Kuten aikaisemmin mainitsin, suosittelen täyteläistä, hedelmäistä ja runsaan tanniinista viiniä tälle ruoalle. Tällaisia viinejä löytyy lähes joka maan kolkasta, ei muuta kuin kokeilemaan.

Coeur de filee, kokonaisena grillattu häränfilee, grillattu kasvispeti ja sinihomejuustokastike

Coeur de filee, kokonaisena grillattu häränfilee, grillattu kasvispeti ja sinihomejuustokastike

 



Grillattu häränfilee, grillatulla kasvispedillä, ja sinihomejuustokastikkeella

Kokonaisena grillattu häränfileen keskiosa, tai kokonainen file. Laita grilli kuumenemaan kuumaksi. Poista fileestä kalvot, hiero pintaan suolaa ja mustapippuria. Grillaa lihan pinta “kiinni” joka puolelta kuumalla grillillä. Pienennä sitten hieman lämpöä. Mikäli käytät hiiligrilliä, nosta ritilää kauemmaksi hiilloksesta. Valele aika-ajoin lihan pinnalle sulaa voita, tai laita voi nokareita lihan pinnalle, jossa se pääsevät sulamaan. Sula voi valuu hieman grillin kuumiin “makurautoihin” tai hiillokseen synnyttäen pientä liekehdintää. Tämä antaa lihalle upean maun. Huom! ei kuitenkaan ole tarkoitus polttaa lihaa liekeissä.
Muista kääntää välillä lihaa, jotta se kypsyy tasaisesti. Aina kun käännät valele hieman lisää voita pintaa. Näin saat todella maukkaan grillatun lihan. Liha on medium, kun sen sisälämpötila on 55 astetta, ota liha pois grillistä ja laita se leikkuulaudalle folion alle lepäämään noin 10 minuutiksi.
Leikkaa lihasta ohuita, noin sentin paksuisia siivuja.

Grillatut kasvikset.
Pese ja leikkaa reilun kokoisiksi lohkoiksi paprikat. Kuori sipuli, ja leikkaa myös se reilun kokoisiksi lohkoiksi. Grillaa niitä samaan aikaan kuin lihaa, kuumalla parilalla voi-öljy seoksessa. Kasvikset ovat valmiita kun niissä on hyvä karamellisoitunut paistopinta ja ne ovat edelleen pureksittavan napakoita, eli al dente. Mikäli haluat tehostaa karamellisoitumista niin ripottele grillauksen aikana kasvisten joukkoon hieman sokeria ja suolaa.
Jos ajoituksesi ei ihan osu nappiin, voit lämmittää teräsvadin ja laittaa kasvikset siihen folion alle lämpimään. Eikä tarvitse pelätä, että ne pehmenisi, jos otat ne riittävän ajoissa pois grillistä.

Sinihomejuustokastike.
Tämä on todella helppo ja nopea kastike. Tästä voi sitten kukin virittää hienomman, omaan makuunsa sopivan version, lisäämällä valkoviiniä, cherryä jne. Mutta nyt oli kiire eikä aikaa jäänyt kikkailuun, joten mentiin juuston ja kerman tuomilla perusmauilla.

Kuori ja pilko pieneksi yksi salottisipuli. Laita öljy ja sipuli kattilaan ja rouhaise ripaus suolaa päälle. Kuullota sipulit, lisää kerma, meillä oli 2dl. Lisää kerman joukkoon reilu nokare sinihomejuustoa. Meillä oli tällä kertaa Blue Castelloa, mutta mielestäni Gorgonzolasta tulee huomattavasti parempaa. Käytänkin sitä mikäli tiedän, että olen sinihomejuustokastiketta tekemässä. Jotkut tykkäävät käyttää myös kotimaista Aura-juustoa, joka sopii sekin ihan ok.
Keitä kastiketta kasaan ja mausta mielesi mukaan suolalla, pippurilla, ja tuoreilla yrtillä.

Voissa paistetut tuoreet suppilovahverot
Laita voita pannulle, lisää suppilovahverot ja rouhaise suolaa päälle. Paista sienet ja koristele annos niillä.

Kasaa annos lämmitetyille lautasille. Laita grillatut paprikat ja sipulit lautasen keskelle, nosta kolme lihan siivua “tiipiiksi” niiden päälle, pyöräytä kastike kasvisten ympärille, ja ripottele sieniä annoksen ympärille. Rouhaise lopuksi myllystä mustapippuria päälle ja NAUTI!

Pääruoan kanssa joimme viinikellarista löytyneen riojalainen Coto de Imaz, gran reserva 2001. Viiniä nyt sen enempää pilkkomatta osiin, voin todeta että kyseessä on kehittynyt, melko perinteinen Riojan  gran reserva viini. Ei ihan niin “yli tamminen” kuin monet muut vastaavat. Viini toimi aterian kanssa ihan ok, ja vielä paremmin kovien suolaisten välijuustojen kera.

Filee Wellington ja suppilovahverokastike

Filee Wellington ja suppilovahverokastike

Useasti tulee tehtyä häränfileestä sitä helpointa versiota, eli pippuripihvejä. Nyt kaipasimme vähän vaihtelua, joten kaivoin keittokirjoistamme filee Wellingtonin ohjeen, ja siitä hieman muunneltuna tuli tällainen ateria.

4 – 6 annosta
1kg härän/naudan filee
2rkl voita
suolaa ja mustapippuria

Duxelle-täyte
1 banaanisalottisipuli
200g tuoreita herkkusieniä
2rkl voita
n.100g pekonia
2rkl tomaatti pyrettä
suolaa, mustapippuria
1kpl keltuainen

Taikinointiin
2 – 4 voitaikinaleyä koosta riippuen
vatkattua munaa tai valkuaista voiteluun

1.Poista fileestä kalvot, ruskista liha paistinpannulla hyvin joka puolelta. Suolaa ja pippuroi filee. Ota se pannulta ja jäähdytä. Hienonna duxelle-täytteeseen kuorittu sipuli ja herkkusienet. Kuullota sipuleita ja sieniä rasvassa kattilassa, kunnes kaikki neste on haihtunut.
Hienonna pekoni, ja lisää kattilaan. Lisää joukkoon tomaattisose ja mausta seos. Sekoita ja keitä, kunnes seos on kuivaa. Ota kattila liedeltä. Jäähdytä täyte, ja voit ajaa sen tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella. Sekoita massaan keltuaiset. Pane seos kylmään.

2. Ota voitaikina hyvissä ajoin pehmenemään. Kaaviloi se levyksi, noin 30x35cm. Suuremmasta annoksesta on kätevintä valmistaa kaksi “pakettia”.
Levitä duxelle-täytettä taikinalevylle sen verran, että filee peittää sen. Laita sitten täytettä fileen päälle. Voiteletaikinan reunat munalla. Taita levyn reunat fileen päälle niin, että pitkät sivut menevät pari senttiä päällekäin. Taita lyhyet sivut ja tarkista, että paketti on tiivis. Nypi mahdolliset aukot lujasti kiinni.
Nosta paketti/paketit uunivuokaan sauma alaspäin. Tee taikinaan 3 reikää “piipuiksi”. Voitele käärön pinta. Taikinasta voi leikata paketin päälle koristenauhoja. Voitele koristelut. Nosta vuoka kylmään 20 minuutiksi.

3. Laita paistomittari taikinan läpi lihan keskelle paksuun kohtaan, ja säädä mittari max. 55:een asteeseen. Taikinan tulisi olla tässä ajassa kullankeltainen ja rapea.

Tarjoa fileen lisäkkeenä suppilovahverokastiketta, salaattia mandarinilla ja balsamicolla, sekä tomaattia Provencen tapaan. S, valmisti ylitse jääneestä taikinasta vielä herkullisia juustotankoja.

Suppilovahverokastikkeen ja muiden lisäkkeiden ohjeet löydät reseptit hakemistosta.

Reseptin alkuperäinen lähde: Seitsemän tähden ruokakirja, Otava

Viinisuositus:
Tämän punaiseksi jätetyn lihan, ja kermaisen suppilovahverokastikkeen seuraksi sopii mahtavasti kehittynyt barbaresco Piemontesta Italiasta, jonka hapot leikkaavat voitaikinan ja kastikkeen rasvoja, ja tanniinit pyöristyvät mediumiksi jätetyn lihan kanssa. Lisäksi kehittyneessä Barbarescossa on maanläheisiä aromeja, jotka sopivat suppilovahverokastikkeessa olevan “umamin” kanssa loistavasti. Meillä oli viinitila Ada Nadan Cichin Barbaresco -06, joka oli jo hienosti kehittynyt, upea viini.

Grillattu härän sisäfile ja höyrytetyt pavut

Grillattu härän sisäfile ja höyrytetyt pavut

Vaikka syksy tekee kovasti tuloaan, ei grillikausi ole vielä ohi. Tosin olen sen verran “fanaattinen” grillaaja, että meillä grillikausi jatkuu ympäri vuoden. Edellisessä blogitekstissä valmistimme
alkuruuaksi grillattuja tiikeriravun pyrstöjä. Tämä Grillattu härän sisäfile oli sitten pääruokana. Jatkettiin pääruoan kanssa sillä nopealla ja helpolla linjalla mitä alkuruokakin oli.

Höyrytettyjen papujen ja sipulimadeirakastikkeen lisäksi, meillä oli lisukkeena tomaatti – mozzarellasalaattia. “S” väänsi salaatin, ja höyrytti pavut, sillä välin kuin minä pyöräytin kastikkeen.

Meikäläisen klassisen madeirakastikkeen ohjeen löydät hakemistosta / kastikkeet / madeirakastike.
Valmista kastike ennen kuin alat grillata pihvejä.

Grillattu sisäfilepihvi
Naudan / härän sisäfilettä 150 – 200g / syöjä

Ota liha ajoissa temperoitumaan huoneen lämpöön.
Poista fileestä kalvot ja leikkaa 3 – 4:n sentin paksuisiksi pihveiksi. Kuivaa tarvittaessa talouspaperilla pihvien pinnat. Suolaa ja pippuroi pihvit, ja samalla levitä tilkka öljyä pihvien pinnoille.

Grillaa pihvejä kuumassa grillissä pariminuuttia ensin yhdeltä puolelta. Käännä sitten pihvit. Kun pihvien pinnalle alkaa helmeillä lihasnestettä on pihvi medium kypsä, ja sisälämpötila noin 55 astetta. Ota pihvit pois grillistä, ja laita ne laakeaan astiaan vetäytymään folion alle. Vetäyttämis aika on noin puolet grillausajasta.

Höyrytetyt pavut
250g tuoreita neulapapuja
vettä

Pese ja leikkaa pavuista mahdolliset “huonot” päät pois.
Höyrytä höyrykeittimessä, tai kattilassa.

Tomaatti-mozzarella salaatti
200g mielellään bufala mozzarellaa
2 – 3 tomaattia
nippu tuoretta basilicaa
Extra virgin oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Pese ja leikkaa tomaatit viipaleiksi. Revi tai viipaloi mozzarellat.
Asettele ne laakeaan astiaan ne vuoronperään lisäten revittyjä basilikan lehtiä, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria jokaiseen väliin. Koristele vielä kokonaisilla basilikan lehdillä.

Vaihtoehtoisesti voit sekoittaa kaikki ainekset kulhossa, ja koristella kokonaisilla basilican lehdillä.

Nauti, hedelmäisen, hapokkaan, tanniinisen, täyteläisen tai keskitäyteläisen punaviinin kanssa.
Esimerkiksi Italiasta, Antinori Chianti Classico Riserva 2006.

Pippuripihvi valkosipuliperunat ja madeirakastike

Pippuripihvi valkosipuliperunat ja madeirakastike

Pippuripihvit:
600 – 800g naudan sisäfileetä
rose-, vihrer-, ja mustapippuria
suolaa

Madeirakastike:
1/2 dl Madeiraa
2dl kermaa
1/2 lihaliemikuutio
rose-, viher-, ja mustapippuria
suolaa

Poista fileestä kalvot ja leikkaa neljä noin 4 cm paksua pihviä. Painele kämmenellä kevyesti pihvejä kuitenkaan litistämättä niitä. Kuivaa pinnat. Suolaa ja pippuroi pihvit molemmilta puolilta.
Kuumenna valurauta- tai hiiliteräspannu kuumaksi ja paista pihvit voissa. Kun lihasnesteet alkavat helmeillä pihvien pinnalla, käännä pihvit. Paista vielä toiselta puolelta hetki. (kun pihvin sisälämpötila on 55 astetta on pihvi medium kypsä).
Ota pihvit pannulta ja laita ne lämpimälle lautaselle. Laita folio pihvien päälle ja anna pihvien levätä hetki ( noin kaksi kertaa paistoaika).
Samalla kun pihvit lepäävät valmista kastike.
Kaada madeira samalle pannulle missä paistoit pihvit. “Kaavi” puulastalla maut pannun pinnalta kastikkeeseen. Kun madeira on hetken kiehahtanut lisää kerma ja pienennä lämpöä. Lisää lihaliemikuutio ja “keitä” kermaa kasaan miedolla lämmöllä. Lisää pippurit ja suola, anna hautua vielä hetken ja maista sekä mausta.

Pekonipapunyytit: kts. hakemiston kohdasta lisukkeet.

Valkosipuliperunat:
8-12 keskikokoista perunaa
5 dl kuohukermaa
6 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria

Kuori perunat huolellisesti ja laita ne kulhoon jossa on kylmää vettä. Näin perunat eivät lähde tummumaan. Voit käyttää jauhoista tai kiinteää perunaa. Jos haluat lopputuloksesta enemmän “puresketltavaa” käytä kiinteää perunaa. Jauhoinen peruna menee kypsyessään mössöksi.
Viipaloi ja/tai suikaloi, perunat joko veitsellä tai mandolinilla. Laita perunat vielä hetkeksi takaisin kylmään veteen. Kuori ja pilko silläaikaa valkosipulit. Voit myös käyttää enemmän valkosipulia, jos pidät voimakkaammasta valkosipulin mausta. Usein lopputulokseen vaikuttaa myös se kuinka tuore tai kuivunut sipuli on. Monesti kuivuneemmat valkosipulit ovat hiukan kitkeriä. Sekoita kerma, valkosipulit, suola ja pippuri astiassa ja maista hiukan. Muista että maut tiivistyvät eli voimistuvat hiukan kun perunat muhivat uunissa, joten älä ylimausta vahingossa. Ainahan voit lisätä mausteita kypsentämisen jälkeen.

Kaada perunoista vesi pois ja laita uunivuokaan, Kaada päälle kermaseos ja paista uunissa 225 asteessa kunnes perunat ovat kypsiä. Yleensä siihen menee ainakin 1 tunti, riippuen tietenkin perunan palojen koosta. Alenna uunin lämpöä jos pinta alkaa tummua liikaa. Voit myös käännellä perunoita vuoassa ja estää näin tummumisen. Itse en kuitenkaan peitä vuokaa koskaan uunissa, koska silloin kerma ei pääse kunnolla kiehumaan ja muhimaan ja saostumaan.

Nosta lämmitetyille lautasille lisukkeet, kastike ja pihvit.
Nauti hedelmäisen, tanniinisen keskitäyteläisen tai täyteläisen punaviinin kera. NAM!

Ruokaisa naudanlihasalaatti

Ruokaisa naudanlihasalaatti

Tämä ruokaisa, nopea ja helppotöinen salaatti sopii erinomaisesti vaikka perjantai-illan kevyeksi iltapalaksi, joka nautitaan viinilasillisen kanssa työviikon päätteeksi.
Tarvittavien ruoka-aineiden määrä riippuu syöjien määrästä.
1 – 2 naudan ulkofileepihviä
1 – 2 kesäkurpitsa
1 – 2 punainen paprika
2 avocadoa
1 – 2 keltasipulia (tavallinen sipuli)
1 Amerikansalaatti
nippu rukolaa
Naudanfile salaatti annos
Ota fileet ajoissa lämpiämään huoneen lämpöön.
Pese salaatit, paprika ja kesäkurpitsa.
Suokaloi p
aprika ja kesäkurpitsa. Kuori sipulit ja leikkaa niistä puolikkaita sipulirenkaita.
Kuori avocadot ja leikkaa niistä suikaleita tai 1cm:n kuutioita. Jotta avocadot eivät tummuisi, niin purista sitruunan mehua niiden päälle.
Laita grilli kuumenemaan. Sillä aikaa kun grilli kuumenee suolaa ja pippuroi pihvit mielesi mukaan.
Grillaa pihvit kuumalla grillillä muutama minuutti lihan paksuudesta riippuen.  Ota ensin toiselle puolelle hyvä grillipinta ja käännä sitten pihvi. Kun pihvin pinnalle ilmestyy lihasnestettä “helmiä”, on pihvi medium kypsä.
Huom! käännä pihvejä vain kerran.
Sillä aikaa kun pihvit grillaantuvat voit grillata tai vokata kasvissuikaleet (paprika, kesäkurpitsa, sipuli)
Kun pihvit ovat valmiita, ota ne pois grillistä kääri ne tiukkaan foliopaperiin ja jätä ne leikkuulaudalle hetkeksi “vetäytymään”.
Pihvien levätessä, revi amerikansalaatinlehdet pienemmiksi ja yhdistä ne rucolan kanssa. Laita sitten salaattisekoitusta jokaisen lautasen pohjalle.
Leikkaa fileestä ohuita siivuja, ja sekoita ne grillattujen / wokattujen kasvisten kanssa. Lisää avocado viipaleet joukkoon. Nosta lihakasvis seos keoksi salaatin päälle.
Kastikkeeksi voit ripotella balsamicoa ja oliiviöljyä, ja maun mukaan suolaa ja pippuria.
Ja lasiin hapokasta, tanniinista ja runsaan hedelmäistä punaviiniä, tai hapokasta ja hedelmäistä valkoviiniä. Sitten vaan rauhassa nauttimaan. NAM!!!
Pikaruokaa, paistettu entrecote salaattipedillä

Pikaruokaa, paistettu entrecote salaattipedillä

Perjantai-illat on meidän perheessä vauhdikkaita. Työpäivän jälkeen S: painuu Zumbaamaan, ja minä kuskaan vanhempaa tytärtä treeneihin ja takaisin. Kun puoli yhdeksän maissa vihdoin on koko poppoo kotona, ei kauhean pitkänkaavan mukaan jaksa ruokaa enää vääntää. Niinpä usein syömmekin perjantaisin jotain nopeasti valmistettavaa salaattia.
Viimeperjantaina päätin tehdä sitten hieman lihaisampaa salaattia. Paistettua entrecotea salaattipedillä, helppoa hyvää pikaruokaa.
Mielestäni hyvin riiputettu marmorientrecote on ehdottomasti parhaimmillaan aidossa hiiligrillissä grillattuna, mutta kyllä se näin talvella paistettunakin kelpaa.
Tällä kertaa viherosastoa edusti yksinään amerikansalaatti, jota löytyi vihanneskaapista. Lisäksi olisi ollut kiva laittaa vaikka rucolaa, vuonankaalia, tai esimerkiksi herneenversoja. Ne jäi tällä kertaa kuitenkin laittamatta, sen sijaan kaivoimme kaapista pinaatin lehtiä ja freesasimme niitä sitruunavoissa.
Tässä ohje perjantain pikaruualle.
Hiero vähintään tuuman paksuiselle entrecote-pihville merisuolaa ja mustapippuria, ja laita pihvi todella kuumalle pannulle. Käytä joko valurauta- tai hiiliteräspannua, jotta saat riittävän kuumuuden pannuun. Pinnoitetut pannut eivät tähän touhuun sovellu.
Paista entrecotea nopeasti ensin yhdeltä puolelta niin, että saat siihen hyvän paistopinnan. Käännä sitten pihvi ja paista samanlailla toiselta puolelta. Huom! Aina kun paistat pihviä, niin käännä pihviä vain kerran.
Nosta pihvi pannuineen, tai muussa vuoassa 60 asteiseen uuniin, ja anna pihvin jälkikypsyä ja vetäytyä noin 10 – 15 minuuttia. Lopputuloksen tulisi olla medium – kypsä pihvi.
Sillä aikaa kun pihvi tekeytyy uunissa, pese ja revi salaatinlehdet, ja asettele lautaselle. Paista halkaistut tomaatit pannulla, ensin halkaistupuoli, sitten kantapuoli. Ripottele tomaattien päälle  hieman sormisuolaa, mustapippuria, ja parmesaania.
Pyöräytä pinaatinlehtiä pikaisesti pannulla sulassa voissa, ja purista sitruunan mehua päälle.
Nostele tomaatit ja pinaatit lautaselle, sitten pihvi. Kaada lasiin hyvää punaviiniä ja Nauti.
Keittiönvinkki: Sitruunainen yrttivoi toimii todella hyvin entrecoten kanssa. Sitruunan hapot leikkaavat  mukavasti entrecoten rasvoja, ja sopii siksi erittäin hyvin rasvaisen pihvin seuraksi.
Mekin olimme sitruunaisen yrttivalkosipuli-voin tehneet, mutta unohdimme sen tyylikkäästi jääkaappiin.
Liha ja juusto fondueta Åressa

Liha ja juusto fondueta Åressa

Matkustimme laskettelu reissulle Åreen ja auton takakonttiin oli pakattu mukaan oma fondue pannu. Tarkoitus oli tehdä liha fondue muistellen viimevuoden Itävallan laskettelureissun mukavaa fondue iltaa. Koska pannu oli mukaan otettu, oli ajatuksena tehdä myös jonain iltana juusto fondue. Koko perhe oli himoinnut  fondueta jo muutamaan otteeseen ennen reissua ja siitä syystä heti perille päästyämme teimme ensimmäisenä iltana liha fondueta.
Kävimme paikallisessa Coopissa ostamassa vihanneksia ja lihaa ja ryhdyimme toimeen.
4 hengen REILU annos
Naudan sisäpaistia tai filettä 600 g (myös possu, ja kana sopivat, muista vain kypsentää ne hyvin)
Yksi valkosipulin kynsi
Yksi punainen ja yksi keltainen paprika
Puolikas kukkakaali
Kesäkurpitsa
7 kpl herkkusieniä
Purkki minimaissia
Pikkuisia cocktail suolakurkkuja puoli purkillista
Kurkkua
Tomaattia
2 purkkia kermaviiliä ja dippiainespussit
   tai mausta dippi itse yrteillä, mausteilla ja valkosipulilla.
Lihalientä noin 1 litra
Paloittele kaikki vihannekset ja lihat sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Asettele nätisti laakeaan astiaan. Lihat laitetaan omaan kuppiinsa koska ne ovat vielä raakoja. Valmista dippikastikkeet sekoittamalla ainekset kermaviiliin.
Kuori ja halkaise valkosipulin kynsi. Hiero halkaistulla kynnellä fondue pannun sisäpintaa, näin saat liemeen hyvän valkosipulin maun. Laita fondue pannuun vettä ja lihaliemikuutiot. Laita pannu levylle ja kuumenna niin että liemikuutiot sulavat. Lopun valkosipulin voit laittaa lihaliemeen, näin se antaa vielä lisämakua liemelle.
Kun liemi on valmis laita fonduepannu keskelle pöytää ja tuli alle. Jokainen saa valita omat vihanneksensa ja lihansa ja kypsentää ne itse haluamassaan järjestyksessä. Kurkkua ja tomaatteja en suosittele kypsennettäviksi vaan ne ovat raikas lisä kypsennettyjen vihannesten ja lihan lisukkeeksi.
Ota lautaselle dippikastikkeita ja dippaa kypsentämäsiä aineksia kastikkeisiin ja nauti.
Fondue oli erittäin hyvää ja kun kaupassa käytiin nälkäisenä, tuli ostettua paljon tarpeita. Syömisen jälkeen kaikkien mahat olivat tupaten täynnä.
Keittiön vinkki: laita fonduepannu pöydälle pannunalustan päälle ettet polta pöytää kuumalla polttimella.
PS. söimme pari päivää myöhemmin myös juusto fonduen. Siihen käytimme valmispakkauksen juustoa, ja cryuère juustoa jotka löysimme samaisesta kaupasta. Myös tässä versiossa hieroin ensin pannun sisäosaa valkosipulilla ja sulatin sitten juuston liedellä fonduepannussa. Dippasimme vaalean leivän paloja juustoon, ja nautimme uusiseelantilaista Sauvignon Blanc -rypäleestä valmistettua valkoviiniä tämän herkun kanssa. Siis aikuiset nautti viiniä ja lapset juhlan kunniaksi limpparia.
Juustofonduekin on ihanaa, mutta tällä kertaa lapset eivät olleet siitä niin innoissaan kuin lihafonduesta.
 -S

 

Pekonilla kääritty härän file, kermainen herkkutattikastike ja yrttiperunalohkot

Pekonilla kääritty härän file, kermainen herkkutattikastike ja yrttiperunalohkot

Tämä annos toimitti pääruoan virkaa lauantai illallisella jota vietimme ystäviemme kanssa.
4:lle
Pekonilla kääritty härän file.
Aineet:
600 – 800g Hyvää härän / naudan sisäfilettä
paketti pekonia
suolaa ja pippuria
Laita uuni lämpiämään 150:een asteeseen.
Poista fileestä mahdolliset kalvot.
Kääri pekoni fileen ympärille, kiinnitä pekoni vaikka koktail tikuilla.
Pippuroi pinta.
Kuumenna pannu.
Laita nokare voita kuumaan pannuun. Paista pekonilla vuorattua filettä siinä sen verran että saat
hyvän paistopinnan.
Nosta file uunin kestävään vuokaan, ja laita paistomittari fileen paksuimpaan kohtaan. Säädä mittari 55:een asteeseen.
Kun file on 55 astetta ota pois se uunista ja peitä se tiukasti foliolla ja anna vetäytyä kunnolla.
Leikkaa liha ja rakenna annos.
Pekoni on valmiiksi suolaista, joten lihaa ei tarvitse suolata erikseen etukäteen. Kannattaa antaa jokaisen lisätä makunsa mukaan suolaa annokseensa.
Kermaisen herkkutattikastikkeen reseptin löydät hakemistosta kohdasta kastikkeet.

Timjami rosmariini perunalohkot

4 kpl raakaa samankokoista perunaa
Kuivattua rosmariiniä
Kuivattua timjamia
Suolaa
Pippuria
Valkosipulia
Paprikajauhetta
0,5 dl oliivi öljyä

Pese perunat huolellisesti, älä kuori niitä. Halkaise perunat neljään osaan. Kuori valkosipulin kynsi ja puolita se. Hiero halkaistulla valkosipulilla peruna lohkot joka puolelta.
Laita kannelliseen astiaan perunalohkot, öljy, paprikajauhe, rosmariini, timjami, pippuri ja suola. Mausteita maun mukaan! Voit myös pilkkoa lisää valkosipulia kulhoon makusi mukaan. Peitä kulho kannella ja laita perunat jääkaappiin maustumaan yhdeksi tunniksi.
Paista perunat uunipellillä tai vuoassa 200 asteessa niinkauan että ne ovat pinnalta rapeita ja muuten mehmeitä. Paistoaika riippuu uunista ja perunoiden koosta, mutta yleensä noin kolmekymmentä minuuttia viiva tunti riittää.

Keittiön vinkki: jos asettelet kaikki perunat leikkauspinnat ylöspäin saat tasalaatuisemman paistopinnan. Paistoajan loppupuolella voit myös näyttää perunoille vähän grillivastuksia, että saat enemmän väriä. Niin ja hei kesää ajatellen nämä voi myös grillata esimerkiksi folionyytissä.

Nämä perunat toimivat aina!

Höyrytetyt papunyytit

Paketti tai irtonaisia tuoreita neulapapuja 250g
Pitkä porkkana
Voita
Pippuria

Leikkaa papujen molemmista päistä pois pavun päät. Ota vain sen verran että päistä tulee siistit ja tasaiset. Höyrytä papuja höyrykeittimessä tai keitä hiukan suolatussa vedessä hetki. Voit myös lisätä höyrykeittimeen papujen päälle hiukan suolaa. Älä höyrytä papuja lötköksi vaan jätä napakaksi. Jäähdytä pavut kylmällä vedellä jotta kaunis vihreä väsi säilyy
.

Vedä pitkästä porkkanasta 8 kpl ohuita suiruja. Kiehauta ihan hetkinen kastamalla kattilassa tai höyrykeittimessä. Jäähdytä siivut.
Kasaa pavuista neljä tasaista nippua ja sido kiinni porkkana suiruilla. Käytä joko kaksi tai yksi suiru per nippu.
Laita niput lautaselle ja jokaisen nipun päälle hiukan voita ja pippuria. Lämmitä joko uunissa tai mikrossa mielesi mukaan.
Kevyttä ja hyvää herkkua joka sopii lihan kuin lihan kyytipojaksi.
Keittiön vinkki: voit sitoa niput porkkanan sijaan kietaisemalla siivun pekonia nipun ympärille ja paistamalla niitä hiukan pannulla tai uunissa. Myös pancetta tai ilmakuivattu kinkku käy pekonin sijaan.
Translate »