Suppilovahverokastike

Suppilovahverokastike

 

Tässä hieman juhlavampi suppilovahverokastike, joka toimii niin lihalle, riistalle, kuin kalallekin. Vaikka tässä kastikkeessa on käytetty kahtakin eri alkoholia, on niiden tarkoitus vain tuoda hienoja aromaattisia vivahteita kastikkeeseen, ei peittää sienen omaa hienoa makua, joten älä ”lotraa” liikaa alkoholia kastikkeeseen. Kastike on turvallista myös lapsille, koska kaikki alkoholi on haihtunut kastikkeesta ja jäljelle on jäänyt ainoastaan niiden hienostunut aromi.

4 – 5dl kermaa
5dl tuoreita suppilovahveroita, tai pari reilua kourallista kuivattuja
1 salottisipuli mielellään banaanisalottisipuli
loraus konjakkia, tai kalvadosta liekitykseen (kalvadosilla saat hienon omenan aromin, joka sopii mainiosti syksyyn)
1 – 1,5dl valkoviiniä
2dl kanalientä
suolaa, mustapippuria

1. Liota kuivattuja suppilovahveroita vähintään puolituntia, ja pilko ne sitten hieman pienemmäksi. Mikäli käytät tuoreita sieniä, niin revi niitä hieman pienemmäksi. Paista sieniä voissa, jotta neste haihtuu niistä, lisää  pieneksi silputtu sipuli ja rouhaise hieman suolaa päälle.

Liekityksen sytytys käy näppärästi kaasuhellalla

2. Kun sipuli on kuullottunut lisää konjakki tai kalvados, ja liekitä. (Huom! älä liekitä liesituulettimen alla). Liekityksessä pannu ei saa olla liian kuuma, jotta alkoholi ei vain ensiksi roihahda korkealla liekillä ja sitten sammu saman tein. Toki sytytys vaiheessa aina ”leimahtaa” hieman, kun höyrystynyt alkoholi syttyy. Liekityksen olisi tarkoitus tapahtua, niin sanotulla matalalla, hiljaisella liekillä mahdollisimman pitkään.  Mitä pidempään liekität, sen voimakkaamman aromin saat.

3. Liekityksen jälkeen siirrä pannu takaisin liedelle, ja lisää valkoviini, anna sen kuohahtaa ja lisää sitten kanaliemi (mikäli sinulla on sienien liotusnestettä voit lisätä joukkoon sitäkin maun mukaan, voimistaaksesi sienen makua kastikkeessa). Keitä kasaan kunnes nesteestä on jäljellä noin puolet. Lisää sitten pikkuhiljaa kerma lastalla samaan aikaan sekoittaen. Keitä kastiketta kasaan matalalla lämmöllä, niin että kastike ”hymyilee”. Mitä kauemmin maltat hauduttaa, sen maukkaampaa kastiketta saat. Tarkista lopuksi maku ja lisää suola ja myllystä rouhimalla mustapippuri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Translate »