Peruna- ja kasvisnyyttejä grillissä

Peruna- ja kasvisnyyttejä grillissä

Grilli, tuo kesän ihana ulkokeittiön “monitoimikone”. Grillissähän voit kypsentää mitä vaan, grillata, hauduttaa, paistaa, keittää jne. Tarvitsee vain perehtyä erilaisiin tekniikoihin ja käyttää oikeita apuvälineitä. Sitten vaan virheitä pelkäämättä ennakkoluulottomasti hommiin.

Seuraavassa kaksi erilaista versiota grillinyyteistä. Kasvisversio sopii vaikka karppaajille ja maistuu kyllä muillekkin. Nyytit toimivat erinomaisina grillatun lihan tai kalan lisukkeina tai ihan vain sellaisenaan. Kun teet nyyttejä, suosittelen kestävän folion käyttämistä. Näin voit huoletta käännellä nyyttejä, pelkäämättä että ne rikkoontuvat.
Kasvisnyytit
Kesäkurpitsaa

Paprikaa
Sipulia
(halutessasi valkosipulia)
Oliiviöljyä
Pippuria
Suolaa
Kuivattuja yrttejä
Tuoretta timjamia, oksa

Pilko vihannekset niin että sipuli hyvin ohuiksi siivuiksi ja paprika ja kesäkurpita isommiksi paloiksi. Repäise noin neliskulmainen pala foliorullasta. Kasaa kasvikset kasaksi folion päälle. Sekoita öljy, suola, pippuri ja kuivatut yrtit keskenään astiassa. Tee reilu annos koska samaa öljyä voit käyttää myös perunanyytteihin. Valuta seosta kasvisten päälle niin, että sitä ei tule liikaa. Noin 0,5 dl on maksimi määrä öljyseosta. Laita päällimmäiseksi tuore timjamin oksa ja sulje nyytti tiukasti ruusukkeen omaisesti. Voit myös kietoa reunat nyytin alle, mutta tällöin öljyn valuminen ulos paketista on todennäköisempää. Muista että kasvikset !kutistuvat” kypsyessään, joten nyytti saa olla reilun kokoinen ennen grillaamista. Grillaa noin 15-20 minuuttia. Voit avata nyyttiä kypsentämisen aikana hieman, ja tarkistaa kasvisten kypsyys.

 

Perunanyytit
 
Perunoita

(Kevätsipulia)
Valkosipulia
Suolaa
Pippuria
Rosmariinin oksa
Oliiviöljyä
Kuivattuja yrttejä
Sitruunan mehua
Voita

Pese perunat hyvin, mutta älä kuori niitä. Kesäperunat sopivat tähän erinomaisesti. Paloittele perunat mukaviksi suupaloiksi. Silppua kevätsipuli ja valkosipuli. Sekoita öljy, kuivatut yrtit, suola ja pippuri keskenään, tai käytä kasvisnyyteistä jäljellejäänyttä öljyseosta.
Laita perunat ja sipulit neliskulmaisen foliopalan päälle. Kaada päälle öljyseosta. Laita kuitenkin öljyä vain hiukan, koska tähän lisätään myös nokare voita. Lisää voi, pieni loraus sitruunanmehua ja rosmariinin oksa perunoiden päälle ja kiedo nyytti kiinni. Grillaa noin 20-30minuuttia. Tarkista kypsyys grillaamisen aikana.
Nämä perunat ovat herkullisia myös kylminä, joten ei hätää vaikka olisit liioitellut annoksen koossa.

-S

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *