Kaalilaatikko

Kaalilaatikko

Kaali on edullinen ja terveellinen raaka-aine, ja siitä saa herkullista kaalilaatikkoa. Kun tekee kerralla reilun ”satsin”, niin siitä riittää vaikka pakastettavaksi. Tämän laatikon ohjeen olen alunperin saanut rakkaalta anopiltani. Aikojen saatossa olen tehnyt sitä ihan lonkalta, enkä ole enää yhtään varma onko ohje samanlainen kuin vuosia sitten, joten anteeksi anoppi tästä.

kaksi vuoallista laatikkoa

1 valkokaali
2 isoa sipulia
50-70 g voita
1-1,5 dl tummaa siirappia (koko annokseen yhteensä)
1,5 dl riisiä
4 kananmunaa
6 dl kevytmaitoa
2 liha- tai kanaliemikuutiota sulatettuna 4 dl vettä
suolaa
mustapippuria
muskottipähkinää

Suikaloi kaali ja sipulit ohuiksi suikaleiksi omiin kulhoihinsa. Kuullota kaalin suikaleita voissa ja käytä vaikka wokkipannua. Kun kaali on hiukan kypsynyt lisää loraus tummaa siirappia ja jatka kuullottamista vielä noin 2-3 minuuttia. Varo ettet polta kaaleja. Yhdestä kaalista tulee paljon ja siitä syystä, kuullota useammassa erässä. Kuullota myös sipulit. Yhdistä kaalit ja sipulit kuullotuksen jälkeen jos käytät useampaa paistovuokaa. Näin saat tasaisesti molempia aineksia jokaiseen laatikkoon.

Kaalin paistelun aikana keitä riisi normaalisti kypsäksi suolatussa vedessä. Voit käyttää haluamaasi riisiä tai vaikka ohrasuurimoita. Valmista myös munamaito joka maustetaan pippurilla, suolalla ja muskottipähkinällä. Valmista lihaliemi ja lisää se munamaidon joukkoon, älä kuitenkaan ihan kiehuvana, ettei munista tule kokkelia.

Jaa kaali-sipulisekoitus tasaisesti paistovuokien kesken ja kaada niihin munamaito tasaisesti. Paista uunissa 175 – 200 asteessa noin 2-3 tuntia. Tarkasta välillä ettei laatikot kuivu liikaa. Jos näin meinaa käydä, lisää hiukan maitoa.

Keittiön vinkki: uunissa paistamisen aikana voit käännellä kauhalla hieman laatikkoa, näin rapeita, paistuneita pintakaaleja menee myös sisälle laatikkoon. Voit myös valmistaa laatikon ilman munaa tai maitoa, näin siitä tulee vain hieman irtonaisempaa. Voisipa tästä tehdä myös kasvisversion esimerkiksi sienistä tai soijarouheesta.

– S

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Translate »