Poropyörykät herkkusienikastikkeella

Poropyörykät herkkusienikastikkeella

Poropyörykät
6 hengelle
400 g poro jauhelihaa
200 g sikanauta jauhelihaa
1 iso sipuli
2 munaa
2 rkl korppujauhoja
4-6 herkkusientä
pippuria

suolaa

 

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita korppujauhot joukkoon. Pilko sipuli ja sienet pieneksi silpuksi. Sekoita sieni, sipulisilppu ja jauhelihat kananmunien joukkoon (poron liha on hyvin rasvatonta, siksi on hyvä sekoittaa joukkoon hieman sikanauta jauhelihaa joka tuo lihapulliin sopivasti mehukkuutta). Sekoita kädellä, näin saat tasaisen massan. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita vielä kunnolla.Ota kulhollinen kylmää vettä ja kasta kätesi siinä. Ota sen jälkeen lihaseosta käteesi ja pyörittele pallo. Kostutetut kädet eivät tartu massaan kiinni. Paista pyörykät joko uunissa tai paistinpannulla.
Keittiön vinkki: Voit keittää pyörykät ennen paistamista lihaliemessä. Näin ne pysyvät kauniin pyöreinä ja kiinteinä eivätkä pala pannulle. Samalla reseptillä voi tehdä mitä pyöryköitä vain, esimerkiksi hirvi- tai naudanliha pyöryköitä.
Herkkusieni kastike

Vehnäjauhoja

voita
tilkka konjakkia (1 rkl)
loraus valkoviiniä
tilkka kermaa

2,5 dl kananlientä (yksi kuutio)
tuoreita herkkurieniä
yrttejä (rakuuna tai kirveli), suolaa, pippuria maunmukaan

Viipaloi herkkusienet haluamasi kokoisiksi viipaleiksi (voit myös pilkkoa ne pieneksi silpuksi).
Tee ensin ruskeakastike pohja, sulattamalla voita pannulla. Ripottele voin sekaan vehnäjauhoja ja ruskista ne kauniin ruskeiksi. Varo polttamasta. Voit laittaa siene samaan aikaan pannun toiselle reunalle ”kuullottumaan”.  Lisää 2/3 osa kananliemestä, sekoittaen jauhomassan ja kananliemen tasaiseksi. Lisää tilkka konjakkia, ja loraus valkoviiniä. Kiehauta sen verran että alkoholi haihtuu, lisää sitten tilkka kermaa. Hauduta miedolla lämmöllä kastiketta kasaan, kunnes se on kauniin kermaisen kuohkean näköinen. Mikäli tuntuu, että kastike on liian paksua tai sitä on liian vähän, voit säätää lopullla kananliemellä koostumusta. Maista ja mausta. Vähennä lämpöä ja anna kastikkeen vielä vähän aikaa hautua hyvin miedolla lämmöllä, niin että kastike ”hymyilee”.
Tarjoa lisäkkeenä perunoita tai perunamuussia ja höyrytettyjä porkkanoita ja parsakaalia, sekä puolukkahilloa.
Herkullista ja helppoa syys- ja talviruokaa jossa yhdistyy herkullinen poro ja hento herkkusienen maku.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Translate »