Kultaotsa- ja meriahventa sekä Espanjalaiset perunat

Kultaotsa- ja meriahventa sekä Espanjalaiset perunat

Tämän ruuan idean saimme kun kävmme ystäviemme kanssa syömässä ravintolassa, jossa hän tilasi Sea Bass, eli meriahventa. Kala oli leikattu selkärangastaan auki ja paistettu avonaisena. Lisukkeena hänellä oli tosin riisiä ja vihanneksia, me laitoimme espanjalaiset perunat.

Suuntasimme viime viikolla kauppahalliin ja ostimme Doradaa ja Lubinaa, eli Kultaostsa-ahventa ja Meriahventa. Kotoa löytiyvätkin ainekset perunoille, joten ei muuta kuin grillin ääreen. Ruuan voi valmistaa täysin myös keittiössä. Kala paistetaan silloin pannulla voissa ja perunat joko uunissa tai myös paistinpannulla hellalla. Jos teet Perunat pannulla, käänteele silloin tällöin ja anna muhia niin että perunat ovat pehmeitä ja täysin öljyssä läpi kuullottuneita. Samoin sipulin pitää olla kypsää.

  • Kakasi noin 600-700g kalaa riittää 4 hengelle (kuha ja muut valkolihaiset kalatkin käyvät)
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen jos teet pannulla

Jos mahdollista, pyydä kalakauppiastasi fileoimaan kultaotsa-ahven niin, että molemmat fileet ovat vielä kiinni toisissaan selkärangan kohdalta mutta muuten auki, näin saat annoksesta näyttävän. Voit toki käyttää vaikka tavallisia fileitäkin ja paistaa jokaiselle ruokailijalle oman fileen. Kalasta kannattaa poistaa kaikki mahdolliset ruodot ja suomustaa myös, jotta myös nahan voi halutessaan syödä. Grillaa kalaa nahkapuoli alaspäin hetken aikaa ja sitten käännä kala varovasti. Käytä apuna isoa lastaa tai kahta… Grillaa myös näin päin vain hetki, ettet kypsennä kalaa liikaa. Noin 2-3 minuuttia per puoli, riippuen fileiden paksuudesta.

  • noin 400g isokokoisia perunoita, ei kuitenkaan jauhoisia.
  • 1 iso sipuli
  • 1-2 kynttä valkosipulia
  • noin 1-1,5dl öliiviöljyäsuolaa, pippuria ja paprikajauhetta (makea paprika on hyvää tähän tarkoitukseen)

Kuori ja siivuta perunat, sipuli ja valkosipuli. Lisää pannuun tai grillivuokaan reilusti öljyä ja lado kerroksittain perunat ja sipulit, sekä väliin mausteita. Laita grilliin kypsymään ja kääntele välillä varovasti, kunne perunat ovat kypsiä. Lisää öljyä tarvittaessa, jottei perunoista tule kuivia eivätkä ne pala pohjaan.

Herkälle ahvenelle sopii kevyt, hapokas valkoviini, jonka aromimaailma saa olla hillitty jotta viini ei jyrää ruoan aromeja. Esimerkiksi viileän alueen nuorehko Chardonnay rypäleestä valmistettu viini toimii.

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Translate »