Kategoria: Kala

Uuniperunat sekä kinkku- ja savulohikastike

Uuniperunat sekä kinkku- ja savulohikastike

Uuniperunat ovat helppo perjantai ruoka. Jäljelle jääneitä voi syödä seuraavan päivän lounaaksi. Perunoille voi keksiä mieleisensä täytteitä, mutta nämä kaksi ovat meidän vakio kastikkeita. Mukaan pilkon usein salaattia, tomaattia, kurkkua ja sulatan pakasteherneitä ja -maissia. Jokainen voi koota mieleisensä annoksen.

AINEKSET (8 perunan mukaan)

2 perunaa per syöjä

noin 4dl karkeaa merisuolaa

150g kinkkua, esimerkiksi palvikinkkusiivuja

150g kylmäsavulohta

Sitruunan mehua

Tilliä (kuivattukin käy)

4-6dl maustamatonta jugurttia

Suolaa

Pippuria

Salaattia

Tomaattia

Kurkkua

Herneitä

Maissia

VALMISTUS

  1. Laita uuni päälle 220 asteeseen (celcius)
  2. Pese perunat ja pistele niihin reikiä haarukalla.
  3. Kaada uunivuokaan kerros merisuolaa, noin sentti pohjalle ja asettele perunat siihen päälle.
  4. Laita perunat uuniin kun uuni on valmis. Voit myös halutessasi peittää vuoan alumiinifoliolla. Valmistele kypsymisen aikana kastikkeet.
  5. Jaa jugurtti kahteen eri astiaan.
  6. Pilko kinkku pieniksi paloiksi ja lisää toiseen jugurtti astiaan.
  7. Mausta suolalla ja pippurilla.
  8. Pilko kylmäsavulohi pieniksi paloiksi ja lisää toiseen jugurtti astiaan.
  9. Mausta tillillä, sitruunalla ja mustapippurilla.
  10. Pese ja pilko kaikki salaatin ainekset ja laita isoon salaattikulhoon, sekoita ja lisää halutessasi oliiviöljyä ja balsamicoa.
  11. Sulata maissi ja herneet joko kattilassa kiehauttamalla, tai mikrossa lautasella.
  12. Kokeile perunoita painamalla sormilla perunan kyljistä. Kun peruna tuntuu pehmeältä, se on valmista syötäväksi.

Varo suolaamasta kastikkeita liikaa, koska kinkussa ja lohessa on jo suolaa. Kokoa haluamasi annos ja nauti.

Vinkki: jos haluat puhtaasti kasvisversion, voit käyttää pelkkää jugurttia jonka maustat haluamallasi tavalla. Voit myös halutessasi kietaista perunat yksitellen alumiinifolioon ja jättää suolapedin kokonaan pois laittaessasi perunat uuniiin.

VIINIVINKKI: Tälle annokselle sopii mainiosti hapokas ja raikas, hedelmäinen, kuiva valkoviini.

 

Savulohipasta

Savulohipasta

 

Hei,

Tässä jälleen yksi ihanan helppo, nopea ja herkullinen perjantai-illan ruoka, kylmäsavulohipasta.

Raaka-aineet neljälle:

  • 70g voita1rkl
  • oliiviöljyä
  • 3 hienoksi silputtua salottisipulia
  • 150g sulatettuja pakasteherneitä
  • 100g kylmäsavulohta (leikataan pieniksi paloiksi)
  • 1dl kermaa
  • 500g pastaa
  • suolaa ja mustapippuria

Laita pastavesi kiehumaan.

Silppua sipuli ja leikkaa lohi pieniksi paloiksi

Kuumenna voi ja öljy isossa paistinpannussa ja kuullota sipuli kullan keltaiseksi.

Lisää nyt kiehuvaan veteen suolaa ja pasta. Keitä pastaa kunnes se on al dente (juuri ja juuri kypsä jossa on kuitenkin hyvä purutuntuma).

Pastan kiehuessa, lisää herneet sipulien joukkoon ja kypsennä noin 3 minuuttia, jonka jälkeen lisää seokseen lohi ja tarkista kastikkeen maku. Kypsennä keskilämmöllä vielä noin 3 minuuttia, jonka jälkeen lisää kerma ja keitä vielä 2-3 minuuttia, kunnes kastike hiukan sakenee.

Valuta pasta ja lisää se heti valmiiseen kastikkeeseen. Pidä kasari keskilämmöllä ja sekoita ainekset hyvin keskenään niin, että pasta on kauttaaltaan kastikkeen peitossa. Jauha pinnalle mustapippuria ja tarjoa heti.

Viiniksi sopii hyvin Riesling -rypäleestä valmistettu aromikas ja hapokas valkoviini.

Kultaotsa- ja meriahventa sekä Espanjalaiset perunat

Kultaotsa- ja meriahventa sekä Espanjalaiset perunat

Tämän ruuan idean saimme kun kävmme ystäviemme kanssa syömässä ravintolassa, jossa hän tilasi Sea Bass, eli meriahventa. Kala oli leikattu selkärangastaan auki ja paistettu avonaisena. Lisukkeena hänellä oli tosin riisiä ja vihanneksia, me laitoimme espanjalaiset perunat.

Suuntasimme viime viikolla kauppahalliin ja ostimme Doradaa ja Lubinaa, eli Kultaostsa-ahventa ja Meriahventa. Kotoa löytiyvätkin ainekset perunoille, joten ei muuta kuin grillin ääreen. Ruuan voi valmistaa täysin myös keittiössä. Kala paistetaan silloin pannulla voissa ja perunat joko uunissa tai myös paistinpannulla hellalla. Jos teet Perunat pannulla, käänteele silloin tällöin ja anna muhia niin että perunat ovat pehmeitä ja täysin öljyssä läpi kuullottuneita. Samoin sipulin pitää olla kypsää.

  • Kakasi noin 600-700g kalaa riittää 4 hengelle (kuha ja muut valkolihaiset kalatkin käyvät)
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen jos teet pannulla

Jos mahdollista, pyydä kalakauppiastasi fileoimaan kultaotsa-ahven niin, että molemmat fileet ovat vielä kiinni toisissaan selkärangan kohdalta mutta muuten auki, näin saat annoksesta näyttävän. Voit toki käyttää vaikka tavallisia fileitäkin ja paistaa jokaiselle ruokailijalle oman fileen. Kalasta kannattaa poistaa kaikki mahdolliset ruodot ja suomustaa myös, jotta myös nahan voi halutessaan syödä. Grillaa kalaa nahkapuoli alaspäin hetken aikaa ja sitten käännä kala varovasti. Käytä apuna isoa lastaa tai kahta… Grillaa myös näin päin vain hetki, ettet kypsennä kalaa liikaa. Noin 2-3 minuuttia per puoli, riippuen fileiden paksuudesta.

  • noin 400g isokokoisia perunoita, ei kuitenkaan jauhoisia.
  • 1 iso sipuli
  • 1-2 kynttä valkosipulia
  • noin 1-1,5dl öliiviöljyäsuolaa, pippuria ja paprikajauhetta (makea paprika on hyvää tähän tarkoitukseen)

Kuori ja siivuta perunat, sipuli ja valkosipuli. Lisää pannuun tai grillivuokaan reilusti öljyä ja lado kerroksittain perunat ja sipulit, sekä väliin mausteita. Laita grilliin kypsymään ja kääntele välillä varovasti, kunne perunat ovat kypsiä. Lisää öljyä tarvittaessa, jottei perunoista tule kuivia eivätkä ne pala pohjaan.

Herkälle ahvenelle sopii kevyt, hapokas valkoviini, jonka aromimaailma saa olla hillitty jotta viini ei jyrää ruoan aromeja. Esimerkiksi viileän alueen nuorehko Chardonnay rypäleestä valmistettu viini toimii.

 

Parmesaanilla ja yrteillä kuorrutettua lohta ja sitruunarisottoa

Parmesaanilla ja yrteillä kuorrutettua lohta ja sitruunarisottoa

 

Tässä perjantaille loistava kalaruoka. Tämän kuorrutetun lohireseptin lainasin Marko Koskisen Passione kirjasta, joka voitti julkaisuvuonnaan muistaakseni vuoden ruokakirja tittelin. Olen pitänyt erittäin paljon kirjasta, erinomaisia reseptejä ja upeita kuvia kauniista annoksista. Aivan aloittelijoille en sitä kuitenkaan suosittele, sillä reseptit on kirjoitettu olettaen että kotikokilla on perusasiat hallussa ja kauha pysyy kädessä. 🙂

Katso oheinen video niin näet kuinka me teimme sen Viiniä ja Ruokaa & Elämää keittiössä.

Tässä kuorrutetun lohen ohje neljälle.

600g lohifileetä (meillä oli tällä kertaa kirjolohenfileetä)

5dl suolalientä (kts. ohje alempana)

3rkl majoneesia (käytä kaupan tai kts. reseptit/kastike/majoneesin valmistus)

1rkl pilkottuja tuoreita yrttejä  esim. tilliä ja basilikaa(minä laitoin kyllä huomattavasti enemmän yrttejä)

2 rkl raastettua parmesaania (Grana Panada käy yhtä hyvin)

Suolaliemi

1 litra vettä

100g karkeaa merisuolaa

Yhdistä vesi ja suola kattilassa. Keitä kunnes suola on kokonaan liuennut veteen. Jäähdytä ja käytä.

Lohen valmistus

Poista tarvittaessa lohesta ruodot. Leikkaa se neljään palaan ja nosta palat reunalliseen astiaan (esim. peltivatiin).

Kaada päälle suolalientä sen verran, että lohipalat peittyvät, ja anna suolaantuoa 10 -12 minuuttia. Nosta lohipalat talouspaperille, jotta ylimääräinen suolaliemi imeytyy siihen.

Leikkaa yrtit pieneksi ja sekoita ne kulhossa majoneesin ja raastetun parmesaanin kanssa. Mikäli haluat massasta tasaisen vihreää käytä sekoittamiseen vaikka yleiskonetta. Minä sekoitin ihan haarukalla, tosin tällöin kuorrutteen väri ei ole ihan tasaisen vihreä. Mielestäni se oli tosin ihan hyvän näköinen näinkin.

Tässä kohtaa on muuten hyvä olla tehtynä risoton alkuvalmistelut, eli tee ne samalla kun kala on suolaantumassa (pilko sipulit, raasta parmesaani mittaa aineet ja laita kanaliemi valmiiksi.

Levitä ohut (muutaman millin paksuinen) kerros yrttiparmesaanimassaa fileepaloille ja kypsennä niitä 180 -asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. HUOM! laita lohet uuniin kun olet risoton ”keittämisessä” noin puolessa välissä.

Risoton kypsymiseen menee noin 20 minuuttia, ja kun risotto ei odota syöjää, niin tulee lohenkin olla valmis kun risotto on valmis.

Sitten päästäänkin meikäläisen sitruuna risottoon. Risoton valmistamisen olen aikanaan oppinut hyvältä ystävältäni Napolista kotoisin olevalta kokilta. Ei tämä ohje kovasti Markon risotosta poikkea mutta on siinä hieman eroa.

Yrttikuorrutettulohi ja sitruunarisottoSitruuna risotto

1 iso sipuli tai pari salotti sipulia

noin 100g voita

1 rkl oliiviöljyä

3dl risottoriisiä (itse pidän arborio riisistä, mutta muitakin hyviä lajikkeita on)

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu (lisää sitruunan mehua maun mukaan)

1,5 – 2 litraa kanalientä

1,5 dl kuivaa valkoviiniä

1,5 dl raastettua parmesaania

Pilko sipuli hyvin pieneksi kuutioksi.

Laita voi ja öljy laakeaan kattilaan. Huom! jätä pari reilu ruokalusikallinen voita risoton viimeistelyyn.

Laita kanaliemi valmiiksi toiseen kattilaan kuumenemaan.

Kuullota sipulia voi-oliiviöljy seoksessa. Lisää riisi ja jatka kuullottamista koko ajan puulastalla/kauhalla hämmentäen noin viisi minuuttia, kunnes riisit ovat läpikuultavia (keskeltä saavat olla vaaleita).

Lisää valkoviini ja anna sen kuohahtaa ja imeytyä riiseihin. Muista sekoittaa riisejä koko ajan.

Lisää sitruunan mehu (määrä maun mukaan riippuen kuinka sitruunaista haluat, suosittelen reilun puolikkaan sitruunan mehua) ja kiehuvaa kanalientä kauhallinen riisin sekaan. Jatka hämmentämistä koko ajan.

Lisää seuraava kauhallinen kanalientä kun edellinen on imeytynyt riisiin. Muista hämmentää koko ajan, ettei riisi nappaa kattilan pohjaan kiinni.

Laita kalat uuniin kun olet keittänyt risottoa hieman alle kymmenen minuuttia.

Jatka risoton keittämistä lisäämällä kanalientä kauhallinen kerrallaan riisin sekaan ja koko ajan riisiä hämmentäen.

Kun riisi on ”al dente”, eli siinä on purtaessa selkeä suutuntuma (pureksittava), niin lisää raastettu sitruunankuori, parmesaani ja loput voista. Sekoita ja tarjoa.

HUOM! Risotto ei odota syöjää vaan syöjät odottavat risottoa. Risoton kuuluu olla löysää ja kosteaa ja samalla ihanan täyteläistä. Riisin tulee olla pehmeä, mutta siinä tulee olla vielä selkeä purutuntuma, se ei saa olla yli pehmeää mössöä.

Viinivinkki. Kokeilimme tämän annoksen kanssa Alkon uutuus valkkaria, Ranskan Bourgognen alueelta ja tarkemmin ottaen AC Chablisin alueelta tullutta La Chablisienne Chablis ’le finage’ viiniä.

Viini itsessään oli hapokas, sitruksinen, omenainen ja mineraalinen. Se sopi mielestämme hyvin annoksen kanssa. Sitruksinen ja hapokas viini pärjäsi hyvin täyteläisen sitruunarisoton hapokkuudelle, ja toisaalta viinin hapokkuus yhdessä risoton hapokkuuden kanssa leikkasivat mukavasti lohen ja kuorrutuksen rasvoja.

Viini oli mielestämme kyllä hieman yli hintainen 16,98€, joten edullisemminkin saa tälle aterialle hyvin sopivan viinin. 🙂

ps. tulossa vielä aterian valmistusvideo.

 

 

Erittäin helppo kalakastike

Erittäin helppo kalakastike

Maanantain kunniaksi helppoa ja hyvää kotiruokaa. Tämä resepti on ollut käytössä jo vuosia ja en edes muista mistä sen löysin tai kuulin. Siitä on vaan muodostunut klassikko. Ruuan juju piilee helppoudessa ja tietysti salainen ainesosa, sinappi, kruunaa kastikkeen.


Paketti kirjolohisuikaleita, voi olla marinoituja tai ilman, kaikki käy.
2dl kuohukermaa
2dl maitoa
1 sipuli (myös kesäsipulin varsi tai purjo käy)
Öljyä paistamiseen
Pippuria
Suolaa
2tl sinappia
(suuruste, esimerkiksi maizenaa)

1. Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi.

2. Kuullota sipulia hiukan pannulla ja lisää sitten kalasuikaleet. Anna ruskistua hiukan mutta älä polta.

3. Lisää kerma ja maito ja keitä hiljaisesti poristen noin 5 minuuttia. Sekoita välillä ettei kastike pala pohjaan.

4. Jos suurustat kastikkeen, tee se tässä vaiheessa. Maizenan valmis suuruste on kätevää ja helppoa käyttää.

5. Mausta sinapilla, suolalla ja pippurilla.

6. Tarjoile keitettyjen perunoiden ja vaikka punajuurien kanssa.

Savulohi mozzarella laatikko

Savulohi mozzarella laatikko

Ylioppilas-, rippi- tai juhannusjuhlien jälkeen voi olla kaapissa mukava left over ruokalista. Savustetusta lohesta ja mozzarellasta saa aikaiseksi vaikkapa tällaista herrkua.
Ostin kaupasta vain kerman ja perunasipulisekoitus pussin.

Savukalaa noin 300-400g
Perunasipulisekoitus pussi
2dl kermaa
1dl maitoa
2 kananmunaa
2 palloa Bufala (tai tavallista) mozzarellaa
suolaa ja pippuria

1. Kaada pussista puolet vuokaan ja lisää murennettua savukalaa kerroksen päälle. Lisää sitten loput perunat

2. Sekoita kerma, maito,
munat ja mausteet kulhossa ja kaada vuokaan

3. Viipaloi päälle mozzarellasiivuja

4. Paista175 asteisessa uunissa noin 35-45minuuttia

Tämä ruoka sopii myös erittäin hyvinn sunnuntai illalliseksi salaatin ja ruisleivän kanssa

Paneroitu, paistettu kampela

Paneroitu, paistettu kampela

Menin kauppaan ostamaan kalaa se ainainen lohi mielessäni, tiskillä oli kuitenkin nahattomia kampelan fileitä. Hinta ei päätä huimannut ja paketista selvisi kalastuspaikka ja välinekin, troolari. No päädyin kampelaan vaikka en ole sitä itse koskaan tehnyt. Kerran eräässä saaressa olen tuttavien laittamaa kampelaa ja myös kampelan poskea maistanut ja se oli herkullista. Nappasin mukaan myös savusilakoita koska teki mieli, sekä se että kampelapaketti oli vain 480g painoinen, ajattelin että eipähän lopu kesken ruoka. Kalaa kahdella tapaa siis tänään.

4 hengelle

n. 500g kampelan nahattomia fileitä
1,5dl ruisjauhoja
2tl suolaa
1rkl voita

1. Kuivaa fileet talouspaperilla leikkuulaudan päällä
2. Sekoita jauhot ja suola syvällä lautasella keskenään
3. Pyörittele kalafileet jauho seoksessa
4. Paista molemmin puolin voissa noin 1,5 minuuttia per puoli, max 2minuuttia per puoli jottei kala kuivu

Lisukkeeksi tein paistettuja perunoita ja porkkanaa. Kuorin kolme isoa perunaa ja yhden porkkanan. Siivutin ohuiksi siivuiksi ja esikypsensin mikrossa muutaman minuutin ajan. Paistoin voissa pannulla noin 10 minuuttia koko ajan käännellen. Maustoin suolalla ja pippurilla.

Paistoin miedolla lämmöllä kirsikkaterttutomaatteja oliivi öljyssä rankoineen päivineen noin 10 minuuttia ja tarjoilin salaatinlehden päällä. Salaatti ei tarvitse mitään kastiketta koska tomaatit ovat meheviä ja öljyisiä. Halutessasi voit maustaa suolalla ja pippurilla, minä en lisännyt mitään.

Kastike kalalle syntyi smetanasta, suolasta, pippurista ja kuivatusta persiljasta ja tillistä, edes sitruunaa en tällä kertaa laittanut.

Viinisuositus: aromeiltaan neutraali ja keskihapokas valkoviini koska kala on miedon makuinen

 

Gourmet sillileipä ja 64 asteinen keltuainen

Gourmet sillileipä ja 64 asteinen keltuainen

 

Tämä ”gourmet-sillileipä” tuli kehitettyä toissa sunnuntaiaamuna. Edellisellä viikolla Alex Nurmi oli meillä kotona pitämässä meille kokkauskurssia. Tuolloin opettelimme tuon 64 asteisen keltuaisen valmistamisen ja nyt sitä taitoa piti tietenkin johonkin päästä soveltamaan.

Sunnuntaisin usein nautimme rauhassa koko perheen kesken kunnollisen brunssin. Toissa sunnuntaina teki sitten mieli laittaa brunssille muun muassa juuri sillileipää, joten tällainen viritys tuli sitten kehitettyä.

Valmistimme tätä myös viime viikonloppuna illallisen alkupalaksi ja toimi siihenkin erinomaisesti, joten tämä ”tavallisesta” sillileivästä hieman juhlavampi versio sopii loistavasti niin brunssille kuin illallisellekin ja miksipä ei näin joulun alla vaikka jouluillallisen alkupalaksi.

Annos vaatii hieman aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta lopputulos on ehdottomasti vaivan arvoinen.

Aineet neljälle.

4kpl kananmunaa
4kpl saaristolaisleivän viipaletta
6kpl sipulisilli paloja (Abba)
1/2   banaanisalottisipuli
3rkl majoneesia, kts ohje sivultamme reseptit / kastikkeet / majoneesi
1rkl pieneksi silputtua ruohosipulia
1rkl pieneksi silputtua tillia

Valmistus.

1. Lämmitä vesi 64 asteiseksi kattilassa paistomittaria apuna käyttäen. Tässä digitaalinen paistomittari on ihan ehdoton apuväline.

2. Lisää kananmunat veteen ja hauduta niitä vähintään 75 minuuttia. Tarkkaile että vesi pysyy koko ajan noin 64 asteessa. Parin asteen tilapäinen heitto suuntaan tai toiseen ei haittaa. Mikäli sinulla on tarkka uuni, voit myös laittaa munat vesihauteessa uuniin. Käytä myös tällöin paistomittaria, veden lämpötilan seuraamiseen. Vaivattomimmin ja varmimmin nämä kananmunat onnistuvat mikäli sinulla on käytössäsi Sous Vide matalalämpöhaudutin (64,5 astetta), mutta se ei todellakaan ole välttämätön.

3. Kuori ja silppua banaanisalottisipuli pieneksi kuutioksi.

4. Leikkaa sillinpalat pieneksi kuutioksi ja sekoita sipulien joukkoon. Voit tarvittaessa vielä hienontaa seosta veitsellä. Laita massa kylmään odottamaan leipien kasausta.

5. Leikkaa noin 4cm halkaisijaltaaan olevalla stanssilla saaristolaisleivästä pyöreitä viipaleita.

6. Valmista yrttimajoneesi. Sekoita majoneesiin ruohosipuli ja tilli, sekä rouhaise sekaan mustapippuria ja sekoita.
HUOM! Mikäli käytät valmismajoneesia, tuunaa se lisäämällä 1rkl sitruunanmehua ennen kuin lisäät yrtit ja mustapippurin. Maista.

7. Kun kananmunat ovat olleet vähintään 75 minuuttia noin 64 asteisessa vesihauteessa, ota ne pois hauteesta ja kuori ne niin, että otat valkuaiset (tässä vaiheessa vielä osittain raakaa) talteen eri lautaselle (syvä) ja keltuaiset toiselle lautaselle (matala).

8. Paista toisella pannulla valkuaiset, samaa stanssia apunakäyttäen pyöreiksi kuin millä leikkasit leivät. Laita valkuaista 1,5 rkl / stanssi. Paista varovasti, tarkoitus on että valkuaisen pinta on kauniin kullan rusehtava molemmin puolin, mutta pehmeä sisältä. Älä siis ylipaista valkuaista. Ettei siitä tule kumimaista.
Paista samaan aikaan nopeasti toisella pannulla voissa leipäviipaleet molemmin puolin.

9. Kasaa leivät, sipaisemalla ensin yrttimajoneesia leipien päälle. Nosta sitten valkuaiset leipien päälle. Lusikoi seuraavaksi pienellä lusikalla sillisipulimassa, muotoillen se valkuaisen mukaiseksi ympyräksi. Tee keskelle pieni ”kuoppa” keltuaista varten.

10. Nosta keltuainen sillimassanpäälle ja koristele tillillä.

11. Laita yrttimajoneesi pursotinpussiin ja purista sillä majoneesista koristeet lautaselle. Ripottele vielä ruohosipulia lautaselle. Ripottele vielä aavistus sormisuolaa annoksen päälle tarjoiltaessa.

Juomavinkki:
Tälle alkupalalle sopivat mainiosti olut, samppanja tai hapokas, kuiva valkoviini.

Aasialainen lohi kookosriisillä

Aasialainen lohi kookosriisillä

Koko meidän perhe pitää lohesta. Tällä kertaa ajattelin tehdä sen vakio lohen tilalle jotain erilaista. Selailin netissä reseptejä ja löysin Ruokala.fi sivustolta kivan tuntuisen reseptin. Ostin kaupasta aineet ja painuin kokkailemaan. Kotona huomasin että Hoi Sin kastikkeeni oli loppu, joten jouduin vähän soveltamaan. Myöskään Misotahnaa ei meidän kaupoista löytynyt. Siitä syystä resepti on nyt viritetty vessio Ruokalan reseptistä.

4 hengelle
800 g-1 kg lohta
MAUSTEKASTIKE LOHELLE:
2 rkl oyster sauce kastiketta ja 1 rkl teriaki hunaja+valkosipuli kastiketta (vaihtoehtoisesti 3-4rkl Hoi Sin kastiketta)
1 rkl soijakastiketta
2 tl inkivääriä rastettuna
1,5 rkl sweet chili kastiketta
1,5 rkl maapähkinä tahnaa (vaihtoehtoisesti Misotahnaa)
0,5 tl suolaa
KOOKOSRIISI:
Riisiä keitettynä 4 hengelle paketin ohjeen mukaan
1,5-2 dl kookoskermaa
3 rkl voita
2 rkl kookos hiutaleita
2,5-3 rkl limen mehua
0,5 tl suolaa
KORISTELUUN:
Chiliä, siemenet poistettuna
Kevätsipulia pilkottuna
Tuoreen korianterin lehtiä
Lime viipaleita
Voit jättää koristeista mitä vaan pois mieltymyksiesi mukaan, minulla oli tällä kertaa chiliä ja limeä, sekä hiukan ruohosipulia koska kaupasta en korianteria löytänyt…
Valmistus
1. Laita lohi nahkapuoli alaspäin voideltuun uuniuvuokaan.
2. Sekoita lohen maustekastikkeen kaikki ainekset keskenään ja valele lohen pinta kastikkeella.
3. Paista kalaa 170 asteessa noin 15 minuuttia.
4. Valmista riisi paketin ohjeen mukaan keittämällä normaalisti
5. Sekoita kaikki loput kookosriisin ainekset ja kypsä riisi keskenään. Sekoita hyvin ja lämmitä jos jäähtyy.
5 leikkaa lohi annospaloiksi ja koristele. Tarjoile lohi ja riisi heti valmistumisen jälkeen.
Keittiön vinkki:
Jos käytät kokojyväriisiä, laita riisi kiehumaan ensin ja valmistele riisin ainekset. Kokojyväriisin kypsennysaika on usein 35 minuuttia. Vasta sen jälkeen laita lohi uuniin kun riisin kypsymisaikaa on jäljellä noin 10 minuuttia. Inkivääriä on hyvä ostaa isompi pala kerralla, kuoria ja laittaa pakastimeen. Jäisen inkiväärin raastaminen sujuu helposti ja sinulla on aina ”tuoretta” inkivääriä kotona.
Juomavinkki:
Tälle annokselle sopii mainiosti saksalainen hieman jäännössokeria omaava, puolikuiva Riesling- rypäleestä valmistettu hapokas valkoviini.
Paistettua Doradaa eli kultaotsa-ahventa

Paistettua Doradaa eli kultaotsa-ahventa

 

 

Kun meri on aivan vieressä, niin kuin se Costa del Solissa on, niin kalatiskit pursuavat tuoreita äyriäisiä ja erilaisia kaloja. Kuten aikaisemmissa postauksissa kerroinkin, tuli jättikatkarapuja syötyä lähes joka päivä. Tällä kertaa valitsimme tiskiltä Dorada nimistä kalaa. Kalaa joka on sinertävän hopean kiiltävä ja joilla oli kullan väriset täplät poskissa ja otsassa.
Jälkikäteen selvitimme, että tämän erittäin herkullisen kalan suomalainen nimi on kultaotsa-ahven. Kala elää villinä Välimerellä, sekä Atlantilla, sitä myös viljellään paljon merialtaissa välimeren maissa. Suomesta kultaotsa-ahventa (Doradaa) tuoreena saa ainakin Arvo Kokkoselta.

Helpottaaksemme ruoan valmistusta, pyysimme kalamestaria
puhdistamaan ja fileoimaan kalat valmiiksi. Tosin leikkasimme itse vielä kalan suuret ”kylkiruodot” ja niiden kohdalta ylimääräisen nahan/rasvan pois. Näin jäljelle jäi vain ruodoton file.

Tämä on erittäin yksinkertainen mutta samalla todella herkullinen annos, joka kunnioittaa jokaisen raaka-aineen omia makuja. Kokeilkaa ja nauttikaa. Me ainakin nautimme. 🙂

Ainekset 6:lle
3 kpl Doradaa, 1 file / syöjä
2 nippua pieniä vihreitä parsoja
1/2kg raakoja jättikatkarapuja (mielellään tuoreita)
3 kpl pihvitomaattia
2 kpl sitruunaa
3 kpl valkosipulinkynsiä
Voita
Aiolia
suolaa ja pippuria

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Pese ja halkaise tomaatit, ja laita ne uuniin noin puoleksi tunniksi.
3. Poista kaloista isot ruodot ja leikkaa niiden kohdalta ylimääräinen
nahka.
4. Kuumenna pannu kuumaksi, ja lisää reilusti oliiviöljyä, lisää kuoritut valkosipulinkynnet ja katkaravut. Mikäli käytät pakastettuja katkarapuja muista sulattaa ne ensin.
5. Paista katkarapuja hetki, ja käännä. Purista puolikkaan sitruunan mehu päälle. Heiluta hetki ja nosta pois pannulta kulhoon. Kaada maustunut öljy päälle, pidä lämpimänä.
6. Keitä parsat napakoiksi, jäähdytä kylmässä vedessä, jotta kaunis vihreä väri säilyy ja kypsyminen pysähtyy. Pyöräytä ne ennen tarjoamista kuumalla pannulla sulassa voissa.
7. Kuumenna pannu ja lisää siihen oliiviöljyä, laita korkeintaan kaksi filettä kerralla pannulle nahkapuoli alaspäin. Muista, kun paistat tai grillaat kalaa, aloita aina ensin nahkapuolelta.
Paista kaloja molemmilta puolilta muutama minuutti. Kalan pinnan tulisi olla rapsakka ja sisältä mehukas. Varo ylikypsentämästä.
8. Kasaa annos kuvan mukaisesti, ripottele vielä kalan päälle hieman suolaa, rouhaise mustapippuria ja purista lopuksi sitruunan mehua päälle.

Viinivinkki: Me nautimme annoksen kanssa espanjalaista Rias Baixasin alueen Albariño- rypäleestä valmistettua valkoviiniä. Kokeile jotain Alkon valikoimassa olevaa Rias Baixasta, esimerkiksi Lusco 2010.

Translate »